Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.12.2019/Pykälä 377

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 377

17.12.2019

 

Paikalliset palvelut - kampanjan avustushakemus

 

85/02.02/2018, 77/02.02/2019

 

Khall 17.12.2019 § 377

 

(Lisätietoja: Vt. kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Kittilän kunta on varannut talousarvioon määrärahan Paikallisten palveluiden kampanjaan. Kampanjaa varten on varattu avustuksiin 10 000 euroa Kittilän kunnan talousarvioon 2019 (kohdassa kunnanhallitus / avustukset).

 

Kittilän Yrittäjät ry:n hallitus on päättänyt kokouksessaan 7.11.2019 hakea kunnalta 10 000 euron suuruista avustusta Paikallisten palveluiden kampanjaan. Kampanja järjestetään paikallisen yritystoiminnan ja työllisyyden edistämiseksi, palvelutason säilyttämiseksi ja paikallisen elinvoiman kasvattamiseksi halutaan lisätä paikallista kysyntää.

 

Alustavasti Kittilän yrittäjät ry on suunnitellut kampanjan toimenpiteiksi mm. seuraavia: yhteisen visuaalisen ilmeen suunnittelu paikallisille palveluille, kampanjointi paikallisten palveluiden käyttämisestä elinvoiman säilyttämiseksi, markkinointitoimenpiteitä ja sosiaalisen median kampanjoita.

 

Paikallisten palvelujen kampanja aloitetaan vuoden 2020 aikana, mikäli avustus myönnetään Kittilän Yrittäjät ry:lle.

 

Vt. kunnanjohtaja:

Päätetään myöntää Kittilän yrittäjät ry:lle paikallisten palveluiden -kampanjaan 10 000 euron avustus, joka on varattu kunnan vuoden 2019 talousarvioon.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa