Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.11.2019/Pykälä 351

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kunnanhallitus

§ 351

26.11.2019

 

Päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuuden muutoksista vuodelle 2019

 

33/02.05.01/2019

 

Khall 26.11.2019 § 351

 

(Lisätietoja: Controller Tuija Lång, puh. 040 672 4257)

 

Valtiovarainministeriö on antanut 11.11.2019 päätöksen kunnan peruspalvelujen valtionosuuden muutoksista vuodelle 2019, sisältäen kohdat 1-2.

 

Kohta 1:

Perusopetuksen toiminnan aloittamisen rahoittamista koskevan vähennyksen tarkistaminen

 

Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 32 §:n mukaan opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 11 §:n 2 momentin perusteella yksityisen perusopetuksen järjestäjille toiminnan aloittamiseen myönnettävä rahoitus vähentää kaikille kunnille maksettavaa valtionosuutta rahoituksen yhteismäärää vastaavalla euromäärällä. Valtionosuuden vähennys on kaikissa kunnissa asukasta kohden yhtä suuri.

 

Vuotta 2019 koskevan alkuperäisen valtionosuuspäätöksen mukainen vähennys oli -0,03 euroa asukasta kohden. Vuoden 2019 tarkistettu vähennys on -0,05 euroa asukasta kohden joten tarkistuksen vaikutus valtionosuuksiin on -0,02 euroa/asukas.

 

Tarkistuksen määrä Kittilän kunnan osalta on yhteensä -128 euroa.

 

Kohta 2:

Kunnan peruspalvelujen valtionosuuden lisäys liittyen kilpailukykysopimuksen toteuttamisesta aiheutuvan kaksinkertaisen vähennyksen huomioon ottamiseen

 

Valtion vuoden 2019 kolmannen lisätalousarvion sekä kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 36 §:n 8 momentin mukaan vuonna 2019 kunnan peruspalvelujen valtionosuuteen lisätään 43,22 euroa asukasta kohden liittyen kilpailukykysopimuksen toteuttamisesta aiheutuvan kaksinkertaisen vähennyksen huomioon ottamiseen. Valtionosuuden lisäys on kaikissa kunnissa asukasta kohden yhtä suuri.

 

Tarkistuksen määrä Kittilän kunnan osalta on yhteensä 277.516 euroa.

 

Kohtien 1 ja 2 tarkistusten määrä on yhteensä 277.387 euroa. Nämä muutokset huomioidaan valtionosuuksien tilityksissä marras- ja joulukuussa 2019.

 

Valtiovarainministeriön päätös liitteenä.

 

Vt. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi Valtiovarainministeriön päätöksen ja päättää, että päätökseen ei haeta oikaisua.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa