Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.11.2019/Pykälä 357

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 357

26.11.2019

 

Osallistuminen Lappi, viisaan kasvun keskus -esiselvityshankkeeseen

 

409/00.01.05/2019

 

Khall 26.11.2019 § 357

 

(Lisätietoja: Vt. kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Lapissa käynnistyy Lappi, viisaan kasvun keskus -esitysselvityshanke, jolla haetaan ratkaisuja Lapin tulevaisuuden työvoiman saatavuuteen liittyviin haasteisiin. Lapin liitto kutsuu kuntia mukaan hankkeeseen.

Tilastokeskuksen uusimpien ennusteiden mukaan Lapin väestölle ennustetaan kiihtyvää vähenemistä ja ikääntymistä. Samanaikaisesti sekä yritykset että julkisen sektorin organisaatiot raportoivat työvoimapulasta. Yritysbarometrissä puute osaavasta työvoimasta nähdään yhdeksi keskeisimmistä liiketoiminnan kasvun esteistä. Vaikka talousennusteet lupaavat Suomelle hidastuvaa kasvua, on Lapilla näköpiirissä useita mahdollisia suurhankkeita; uusia kaivoksia ja biojalostamoita. Väestöennusteista huolimatta Lapilla on kaikki eväät kasvaa. Kohtalon kysymys on, mistä Lappi saa kaikki tarvitsemansa osaajat.

 

Jotta Lappi todella erottuisi - näkyisi ja kuuluisi, olisi houkutteleva ja haluttava sekä veto-, pito- ja valovoimainen - tarvitaan innovatiivista ja laaja-alaista yhteistyötä sekä mittavasti volyymia tekemiseen. Tätä tavoitellen on Lapissa päätetty tehdä ennennäkemätön satsaus imagomarkkinointiin, brändityöhön ja yritysten toimintaympäristöjen kehittämiseen. Ainutlaatuisen ponnistuksesta tekee se, että mukaan kutsutaan kaikki mahdolliset asiaan liittyvät tahot niin julkiselta, yksityiseltä kuin kolmanneltakin sektorilta. Tavoitteena on saada kokoon 60 osallistuvaa tahoa. Ennennäkemätön hankekonsortio on myös mittakaavaltaan. Tavoitteena on saada aikaan noin 9 miljoonan euron hankekokonaisuus toteutettavaksi seuraavien kolmen vuoden aikana.

 

Lappi, viisaan kasvun keskus on esiselvityshanke. Siinä suunnitellaan huolellisesti edellä kuvattu yhteistyöverkosto ja suuri hankekonsortio. Toimenpiteitä lähdetään suunnittelemaan ainakin aluksi kolmeen koriin: Live in Lapland, Learn in Lapland, ja Kotipesä kuntoon. Esiselvityshanke kestää 15 kk ja sen kokonaiskustannukset ovat 300 000 €. Omarahoitusosuutta tarvitaan 20% eli 60 000 €. Hankkeeseen palkataan projektipäällikkö ja osa-aikainen projektikoordinaattori sekä varataan rahoitusta ostopalveluihin. Tavoitteena on, että hankekonsortioon sisältyvät osahankkeet käynnistyvät vuoden 2020 aikana.

Vt. kunnanjohtaja:

Päätetään osallistua Lappi, viisaan kasvun keskus -esiselvityshankkeeseen ja sitoutua osallistumaan hankkeen omarahoitusosuuteen 1000 eurolla.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa