Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.11.2019/Pykälä 356

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 356

26.11.2019

 

Yhtiökokousedustajan valitseminen Levin Matkailu Oy:n yhtiökokoukseen 27.11.2019 ja ja esitys hallituksen jäseneksi

 

113/00.00.01/2017

 

Khall 26.11.2019 § 356

 

(Lisätietoja: Vt. kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Levin Matkailu Oy:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona 27.11.2019 klo 9:00 alkaen. Kokouksen esityslistalla on mm. tilinpäätöksen hyväksyminen ja hallituksen jäsenten valinta.

 

Raija Palosaari on valittu kunnanhallituksen 29.8.2017 (§ 286) päätöksellä edustajaksi Levin Matkailu Oy:n yhtiökokouksiin ja Raili Fagerholm hänen varalleen. Molemmat ovat estyneitä osallistumaan 27.11.2019 yhtiökokoukseen, joten on valittava uusi yhtiökokousedustaja.

 

Kunta nimeää myös jäsenehdokkaan Levin Matkailu Oy:n hallitukseen.

 

Kittilän kuntakonserni omistaa Levin Matkailu Oy:stä 24 %.

 

Vt. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää nimetä yhtiökokousedustajan Levin Matkailu Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 27.11.2019.

 

Kunnanhallitus esittää Raija Palosaarta jäseneksi Levin Matkailu Oy:n hallitukseen ja antaa tarvittavat toimintaohjeet yhtiökokousedustajalle.

 

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa.

 

Päätös:

Kunnanhallitus hyväksyi esityksen ja päätti yksimielisesti valita Pekka Rajalan yhtiökokousedustajaksi ja Ahti Ovaskaisen hänen varalleen.

 

Kunnanhallitus päätti esittää Raija Palosaarta jäseneksi Levin Matkailu Oy:n hallitukseen.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa