Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.11.2019/Pykälä 326

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kunnanhallitus

§ 326

12.11.2019

 

Lausunto Agnico Eagle Finland Oy:n malminetsintäluvan jatkoaikahakemuksesta, Kuoksusvaara (ML2017:0087)

 

103/10.01.01/2016

 

Khall 12.11.2019 § 326

 

(Lisätietoja: Maanmittausteknikko Veli-Matti Virtanen, puh. 040 581 1889)

 

Agnico Eagle Finland Oy on jättänyt Tukesille Kittilän kunnan alueelle, Kuivasalmen paliskunnan erityiselle poronhoitoalueelle kohdistuvan jatkoaikahakemuksen koskien Kuoksusvaara - nimistä malminetsintälupa-aluetta.

 

Malminetsintäalueen pinta-ala on 317,91 ha.

 

Yhtiö etsii alueelta kulta. Hakijan mukaan alueella on potentiaalia kultaesiintymien löytymiseen. Aikaisemmissa tutkimuksissa ei ole vielä löydetty selkeää mineralisaatiota, mutta jatkotutkimukset ovat vielä tarpeen.

 

Hakemuksen mukaan alueella on tarkoitus jatkaa malminetsintätöitä, joita voivat olla syväkairaus, tarkentava geokemiallinen näytteenotto, kaivinkonemontutus sekä geofysikaaliset maasto- ja reikämittaukset. Kairauksessa ja geokemian näytteenotossa käytetään tavanomaisia kumitela-alustaisia kairausyksikköjä ja montutuksessa tela-alustaista kaivinkonetta. Apuyksikköinä vuodenajasta riippuen käytetään joko moottorikelkkoja tai mönkijöitä. Työt oli suunniteltu aloitettavaksi vuoden 2018 aikana ja töiden kesto riippuu sekä tämän malminetsintäalueen sisällä että viereisillä alueilla tehtävien malminetsintätöiden tuloksista. Työhön kuluu arviolta 4 vuotta, jonka jälkeen aluetta voidaan pienentää tai siitä voidaan luopua, mikäli tutkimustulokset eivät ole positiivisia.

 

Hakemuksen mukaan suunnitellun malminetsinnän johdosta ei synny mitään jätettä. Kairauksessa syntyvä porasoija on inerttiä kallioperäainesta, jota muukin ympäristön maaperä edustaa. Kaivinkoneella tehdyt tutkimusmontut peitetään mahdollisimman pian.

 

Suunnitelluilla toimenpiteillä ei hakijan mukaan ole vaikutuksia ympäristön- tai luonnonsuojeluun, vesistöihin, pohjaveteen, ihmiseen tai maa- tai kallioperään.

 

Hakemuksen mukaan kaikki mahdolliset vahingot ja jätteet korjataan malminetsintälupa-alueella toiminnan lopettamisen jälkeen.

 

Kartta malminetsintälupa-alueesta esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä, asiakirjat esityslistan oheismateriaalina.

 

Vt. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää lausuntonaan Agnico Eagle Finland Oy:n jatkoaikahakemuksesta koskien Kuoksusvaara -nimistä malminetsintälupaa ilmoittaa seuraavaa:

 

Lupahakemus ei kohdistu Kittilän kunnan asema- eikä yleiskaava-alueille. Siten kaavoituksen kannalta hakemuksen johdosta ei ole huomautettavaa.

Malminetsinnästä ei saa olla haittaa paikalliselle asutukselle eikä alueen poronhoidolle.

Muilta osin Kittilän kunnalla ei ole hakemuksesta huomautettavaa.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa