Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.11.2019/Pykälä 322

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kunnanhallitus

§ 322

12.11.2019

 

Levin korttelin 31 tontin 3 asemakaavamuutoksen kaavaehdotus

 

46/10.02.03/2017

 

Khall 12.11.2019 § 322

 

(Lisätietoja: Maanmittausinsinööri Toni Juuti, puh. 040 762 2917)

 

Levin korttelin 31 tontin 3 asemakaavamuutoksen kaavaluonnos ja siihen liittyvä valmisteluvaiheen aineisto on ollut nähtävillä 21.8. - 13.9.2019. Saatujen lausuntojen pohjalta on laadittu asemakaavaehdotus, jossa korttelin 31 tontille 3 osoitetaan maanomistajan tavoitteiden mukainen uusi rakennusala ja 1000 kerrosneliömetriä lisärakennusoikeutta sille. Valmisteluvaiheen kuulemisessa Lapin ELY-keskus oli lausunnossaan kiinnittänyt huomiota kaava-alueen ulkopuolella olevien katujen nimiin. Kaavamuutosaluetta laajennettiin niin että katujen nimet muutetaan kaavassa vastaamaan käytössä olevia nimiä. Valmisteluvaiheen kuulemisessa ei esitetty yhtään mielipidettä.

 

Maanomistajan kanssa tehdään maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 91b§) mukainen maankäyttösopimus ennen kaavaehdotuksen nähtäville asettamista.

 

Kaavaehdotus ja siihen liittyvä aineisto sekä kaavan laatijan vastineet lausuntoihin ovat liitteenä.

 

Vt kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää hyväksyä asemakaavamuutoksen kaavaehdotuksen.

 

Kaavaehdotus laitetaan julkisesti nähtäville, kun maankäyttösopimus on tehty.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa