Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Revontuli-Opiston jaosto
Pöytäkirja 23.10.2019/Pykälä 16

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
  Liite 2  Revontuli-Opisto talousarvio 2020

Revontuli-Opiston jaosto

§ 16

23.10.2019

 

Revontuli-Opiston talousarvioesitys 2020

 

VapsivJ 23.10.2019 § 16

 

Revontuli-Opiston yhdistämissopimuksen mukaisesti opiston taloudenhoito on isäntäkunnan hallinnoimaa ja taloudellinen vastuu kuuluu kaikille sopimuskunnille. Revontuli-Opiston kustannukset katetaan valtionosuus-rahoituksella, kuntien maksamilla kuntaosuuksilla ja opiskelijoiden maksamilla kurssimaksuilla. Talouden suunnittelun lähtökohtana ovat olleet vuoden 2018 tilinpäätös, kuluvan vuoden 2019 ennuste ja taloussuunnitelma vuodelle 2020. Tulevan vuoden talouteen vaikuttavat merkittävästi palkkamenojen 3,7 % kasvu. Koska rahoituspohja pysyy käytännössä samalla tasolla, tällä on merkittävä vaikutus opiston mahdollisuuksiin toteuttaa opetustunteja. Kittilän kunta on asettanut raamiksi vuodelle 2020 nettomenojen osalta enintään 2,5% kasvun verrattuna kuluvan vuoden talousarvioon.

 

Vuonna 2020 opiston saama valtionosuuden arvioidaan olevan samalla tasolla kuin vuonna 2019 eli noin 570 000 euroa, joka kohdentuu opistokuntiin pidettyjen opetustuntien suhteessa. Kansalaisopiston valtionosuuden peruste lasketaan kertomalla opetus- ja kulttuuriministeriön ko. opistolle vahvistama opetustuntien määrä opetustunnin yksikköhinnalla. Yksikköhinta on vuodelle 2019 ollut 84,65 euroa/oppitunti.

 

Opistokuntien kuntaosuudet ovat vuosien varrella nousseet nykyiselle tasolleen korvaten valtionrahoituksen vähenemistä. Rahoituspohjan vahvistaminen kuntaosuuksien kautta on mahdollistanut sen, että kurssimaksut on pystytty pitämään kaksi vuotta nykyisellä tasollaan. Revontuli-Opiston jaosto on vahvistanut nykyiset kurssimaksut 31.7.2020 saakka ja tässä esitettävä talousarvio pohjaa nykyisiin kurssimaksuihin.

 

Talousarvion pohjana vuodelle 2020 olevat kuntaosuudet ovat:

 

Enontekiö 57 550 (55 000 vuonna 2019)

Kittilä 217 500 (214 000 vuonna 2019)

Sodankylä 147 800 euroa (147 800 vuonna 2019)

 

Näillä kuntaosuuksilla tavoitellaan verkko-opetus mukaan lukien opetusta vuonna 2020 yhteensä 17 090 opetustuntia jakautuen kunnittain seuraavasti:

 

Enontekiö 1680

Kittilä 8700

Sodankylä 6350 (ehdollinen)

Verkko-opetus 360 tuntia

 

Sodankylän osaston tuntimäärä on ehdollinen siten, että Sodankylän kunta on ilmoittanut opistoraamin pysyvä samana, mutta mikäli Revontuli-Opiston musiikinopetuksen takia joudutaan edelleen vuokraamaan yksityiseltä tilat, nämä tilakustannukset

vähentävät kunnan maksuosuutta. Tilavuokra huomioiden Sodankylän kunnan maksuosuus olisi 121 900 ja tämän kokonaisvaikutus Sodankylän rahoituspohjaan olisi arviolta vähenevän valtionosuuden ja pienempien kurssimaksutuottojen myötä arviolta noin 46 000 euroa. Tällaisella rahoituspohjalla Sodankylässä voitaisiin tavoitella vuonna 2020 noin 6000 opetustuntia.

 

Liitteenä olevan talousarvion sisällöstä

 

Hallinto TP 2018 TA2019 TA 2020

toimintakulut 299 972 302 240 328 040

toimintakate -299 972 -302 240 -328 040

 

Hallinnon toimintakuluissa on huomioitu työehtosopimusten palkankorotusten vaikutus. Kustannusten reiluun kasvuun vaikuttaa se, että edellisvuosien aikana hallinnon kuluja on pienentänyt se, että koulutussuunnittelijan työpanoksesta ja siten myös palkkamenoista osa on kirjattu meneillään oleville hankkeille.

 

Hallinnolla on myös tuloja, sillä opisto hoitaa Opetushallituksen Kansainvälisen liikkuvuustoiminnan aluetiedottamista Lapin alueella. Raportointisyistä tämä toiminta on erillään hallinnosta omalla kustannuspaikallaan.

 

Opetustoiminnan talousarviossa toimintakulujen lisäys aiheutuu palkankorotusten vaikutuksista. Toimintatuottojen kasvuun vaikuttaa saadut valtionavustukset (hankerahoitukset).

 

Opetustoiminta TP 2018 TA2019 TA2020

 

maksutuotot 380 885 300 000 305 285

toimintakulut 1 038 772 994 460 971 730

 

Maksupalvelutoiminnan tavoitteeksi on asetettu 1030 opetustuntia ja + 19 200 euron toimintakate.

 

Maksupalvelutoiminta TP2018 TA2019 TA2020

 

toimintatuotot 138 140 60 000 62 200

toimintakulut -118 020 50 810 43 010

toimintakate +20 812 + 9 190 +19 190

 

Revontuli-Opiston 2020 kokonaisuus

TP 2018 TA2019 TA2020

 

toimintatuotot 802 751 763 050 788 185

toimintakulut 374 639 1 339 500 1 359 075

toimintakate -571 888 -576 450 -570 890

valtionosuus 571 888 577 654 570 890 (arvio)

Revontuli-Opiston rehtori:

Revontuli-Opiston jaosto esittää hyväksyttäväksi vapaan sivistystyön lautakunnalle ja edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle Revontuli-Opiston vuoden 2020 talousarviota, oheisenliitteen liitteen mukaisesti.

 

Päätös:

 

Hyväksyttiin esityksen mukaisesti

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa