Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.10.2019/Pykälä 311

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kunnanhallitus

§ 164

28.05.2019

Kunnanvaltuusto

§ 34

24.06.2019

Kunnanhallitus

§ 311

29.10.2019

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan vaali

 

113/00.00.01/2017

 

Khall 28.05.2019 § 164

 

 

(Lisätietoja: Vt. kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 §:ssä, toimielinten kokoonpanosta kuntalain 31 §:ssä ja toimielinten jäsenten toimikaudesta ja valitsemisesta kuntalain 32 §:ssä. Toimielimen puheenjohtajasta ja varapuheenjohtajista säädetään kuntalain 33 §:ssä.

 

Kittilän kunnan hallintosäännön 10 §:n mukaan sosiaali- ja terveyslautakunnassa on yhdeksän (9) jäsentä.

 

Lautakunta valitsee keskuudestaan yksilöasioiden jaoston. Jaostossa on kolme (3) jäsentä ja kullakin henkilökohtainen varajäsen.

 

Valtuusto valitsee lautakuntien jäsenistä puheenjohtajan ja I sekä II varapuheenjohtajan.

 

Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

 

Kuntalain 74 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

1. asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;

2. henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

3. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Toimielimen valinnassa on huomioitava tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentti, jonka mukaan kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

 

Kunnanvaltuusto on 19.6.2017 (§ 34) päättänyt vahvistaa sosiaali- ja terveyslautakunnan toimikaudeksi kaksi (2) vuotta.

 

Sosiaali- ja terveyslautakuntaan valittiin 19.6.2017 ( § 34) yhdeksän (9) jäsentä ja kullekin henkilökohtainen varajäsen seuraavasti

 

Jäsen

 

Henk.koht. varajäsen

 

Taskila Mauri

Vas.

Toivanen Marita

Vas.

Nikka Milja

PS

Ala Kimmo

PS

Salmi Jukka

Kesk.

Kantola Susanna

Kesk.

Erkkilä Akseli

KL

Kääriäinen Tuomas

KL

Kivisaari Yrjötapio

Kesk.

Hangasvaara Sirkka

Kesk.

Pudas Anna-Liisa

Kesk.

Toivola Juha

Kesk.

Kinnunen Leena

Vas.

Kenttälä Pekka

Vas.

Huilaja Tiina

Vihr.

Kangas Pentti

OMK

Vaara Yrjö

OMK

Mikkonen Maire

Kok.

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajisto valittiin 19.6.2017 (§ 34) seuraavasti:

Puheenjohtaja Taskila Mauri Vas.

1. varapuheenjohtaja Pudas Anna-Liisa Kesk.

2. varapuheenjohtaja Huilaja Tiina Vihr.

 

Valtiovarainministeriön päätöksen 19.6.2018 jälkeinen sosiaali- ja terveyslautakunnan kokoonpano, jossa on huomioitu myös muut ko. toimielimen kokoonpanossa tapahtuneet valtuuston hyväksymät henkilömuutokset, on seuraava:

 

Jäsen

 

Henk.koht. varajäsen

 

Toivanen Marita, varaj.

Vas.

 

 

Ala Kimmo, varj.

PS

 

 

Kääriäinen Tuomas, varaj.

KL

 

 

Kivisaari Yrjötapio

Kesk.

Hangasvaara Sirkka

Kesk.

Pudas Anna-Liisa 1. vpj

Kesk.

Toivola Juha

Kesk.

Kenttälä Pekka, varaj.

Vas.

 

 

Huilaja Tiina 2. vpj

Vihr.

Kangas Pentti

OMK

Vaara Yrjö

OMK

Mikkonen Maire

Kok.

 

Vt. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että

 

1) kunnanvaltuusto päättää, että sosiaali- ja terveyslautakunnan toimikauden pituus on valtuuston jäljellä oleva toimikausi.

 

2) Kunnanvaltuusto valitsee sosiaali- ja terveyslautakuntaan yhdeksän (9) jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen sekä valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja I sekä II varapuheenjohtajan.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Kvalt 24.06.2019 § 34

 

 

Päätös:

Valtuutettu Marita Toivanen uudisti §:n 33 käsittelyssä tekemänsä esityksen asian pöydälle panosta:

 

''Pöydällepanoesitys valtuusto 24.6.2019 §:t 33-38

 

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut 10.6.2019 valtiovarainministeriön päätöksen koskien kymmenen luottamusmiehen pidättämistä luottamustoimistaan. Päätös ei ole vielä lainvoimainen. Luottamustoimista pidättäminen liittyy Lapin käräjäoikeudessa vireillä olevaan rikosasiaan koskien kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomista. Käräjäoikeus on ilmoittanut antavansa asiassa ratkaisun 28.6. Kittilän kunta on päättänyt valittaa Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, koska päätöksellä on kumottu vain osittain valtiovarainministeriön pidättämispäätös. Samalla Kittilän kunta tekee kiireellisen täytäntöönpanohakemuksen.

 

Valtuuston on syytä ottaa aikalisä kunnanhallituksen ja lautakuntien valinnassa ja odottaa ensin käräjäoikeuden ratkaisu ja Korkeimman hallinto-oikeuden kanta kiireelliseen täytäntöönpanohakemukseen. Meidän on syytä olla varmoja siitä, ovatko oikeat henkilöt valtuustossa valitsemassa luottamushenkilöitä toimielimiin valtuustokauden loppuun saakka. Elokuussa ollaan varmasti viisaampia asian suhteen. Esitänkin edellä mainituin perustein asian jättämistä pöydälle.''

 

Valtuutettu Sakari Kautto kannatti Marita Toivasen esitystä.

 

Kunnanvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Inkeri Yritys esitti asian käsittelyn jatkamista.

 

Puheenjohtaja Aki Nevalainen totesi, että koska on esitetty asian pöydälle panoa, on äänestettävä.

 

Tauko pidettiin klo 17:14 - 17:24.

 

Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen:

Ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista,äänestävät 'jaa'.

Ne, jotka kannattavat asian pöydälle panoa, äänestävät 'ei'.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin yhdeksän (9) jaa-ääntä ja kahdeksantoista (18) ei-ääntä. Jaa-ääniä antoivat: Tiina Huilaja, Pentti Kangas, Maija Linnala, Outi Marttila, Tuula Mertaniemi, Ahti Ovaskainen, Jukka Poti, Esa Ylläsjärvi ja Inkeri Yritys. Ei-ääniä antoivat: Anna-Liisa Nilivaara, Sirkka Hangasvaara, Ville Jokela, Sakari Kautto, Pekka Kenttälä, Toni Kenttälä, Pirkko Jauhojärvi, Mikko Lompolo, Jussi Mäkitalo, Aki Nevalainen, Maarit Niskanen, Raija Palosaari, Antti Pekkala, Matti Pääkkölä, Pekka Rajala, Marita Toivanen, Juha Toivola ja Jukka Ylisuvanto.

 

Puheenjohtaja totesi, että Marita Toivasen esitys tuli kokouksen päätökseksi ja asia jätettiin pöydälle.

 

Inkeri Yritys, Tiina Huilaja, Tuula Mertaniemi, Maija Linnala, Pentti Kangas, Ahti Ovaskainen, Esa Ylläsjärvi, Jukka Poti ja Outi Marttila ilmoittivat eriävän mielipiteensä.

__________

 

Khall 29.10.2019 § 311

 

Valtiovarainministeriö on valittanut Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä 10.6.2019 nro 19/0261/2 ja vaatinut, että korkein hallinto-oikeus kumoaa Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen siltä osin kuin hallinto-oikeus on kumonnut ministeriön päätöksen pidättää Akseli Erkkilän, Raili Fagerholmin, Veli-Matti Junnolan, Mika Kuuselan, Vilho Molkoselän, Markku Mäkitalon, Jukka Nivan, Mikko Saarelan, Jukka Salmen ja Mauri Taskilan luottamustoimistaan.

Myös Kittilän kunta on valittanut em. Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valituksen ja täytäntöönpanon keskeyttämishakemuksen perusteena on muun ohella Lapin käräjäoikeuden päätös 28.6.2019, jolla päätöksellään käräjäoikeus hylkäsi kaikki luottamustoimen pidättämisen perusteena olleet syytteet. Kittilän kunnan valitus on vireillä KHO:ssa diaarinumerolla 3274/2/19. Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös 10.6.2019 ei ole näin ollen lainvoimainen.

 

Syyttäjä ja Anna Mäkelä ovat valittaneet Lapin käräjäoikeuden päätöksestä 28.6.2019 hovioikeuteen, joten päätös ei ole lainvoimainen.

 

Vt. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että

 

1) kunnanvaltuusto päättää, että sosiaali- ja terveyslautakunnan toimikauden pituus on valtuuston jäljellä oleva toimikausi.

 

2) Kunnanvaltuusto valitsee sosiaali- ja terveyslautakuntaan yhdeksän (9) jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen sekä valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja I sekä II varapuheenjohtajan.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa