Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.10.2019/Pykälä 309

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
  Liite 6  Kuntien vuoden 2019 veroprosentit

Kunnanhallitus

§ 309

29.10.2019

 

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2020

 

77/02.02/2019

 

Khall 29.10.2019 § 309

 

(Lisätietoja: Vt. kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830 ja

controller Tuija Lång, puh. 040 672 4257)

 

Kuntalain 111 §:n mukaan viimeistään talousarvion yhteydessä valtuuston on päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista.

Verotusmenettelylain 91 a §:n perusteella tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit on ilmoitettava Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä.

 

Alla taulukossa on Kittilän kunnan verotulojen toteutuma 2017-2018 ja ennuste 2019-2020. Ennusteissa on huomioitu Kuntaliiton veroennustekehikon tiedot sekä kuluvan vuoden toteutumatiedot.

 

 

milj.euroa

2017

2018

ENNUSTE 2019

ENNUSTE 2020

Kunnallisvero

19,6

19,6

20,0

20,3

Yhteisövero

2,4

1,9

2,4

2,4

Kiinteistövero

7,1

7,0

7,1

7,1

 

 

 

 

 

Yhteensä

29,1

28,6

29,5

29,8

 

Vuoden 2020 talousarviota on valmisteltu nykyisten veroprosenttien pohjalta.

 

Kiinteistöveroprosenttien mahdolliset vaihteluvälit

 

Kiinteistöveroprosenttien mahdolliset vaihteluvälit vuonna 2020 tulee olla Eduskunnan päätösten perusteella seuraavat:

 

- yleinen kiinteistöveroprosentti 0,93 - 2,00 %

- vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,41 - 1,00 %

- muiden kuin vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,93 - 2,00 %

 

Näiden lisäksi voidaan määrätä seuraavat kiinteistöveroprosentit:

- voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 0,93 - 3,10 %

- yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti 0,00 - 2,00 %

- rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti 2,00 - 6,00 %

 

Kittilän kunnan veroprosentit ovat vuonna 2019 seuraavat:

 

 

2019, %

Kunnan tulovero

20,25

Yleinen kiinteistövero

1,16

Vakituiset asuinrakennukset

0,43

Muut kuin vakituiset asuinrakennukset

1,20

Rakentamaton rakennuspaikka

0,00

Voimalaitokset

0,00

Yleishyödylliset yhteisöt

0,00

Kunnan tuloveroprosentin mahdollinen muutos 0,25 % -yksiköllä muuttaisi tuloverojen määrää karkeasti arvioituna 250.000 eurolla. Lapin kuntien keskimääräinen tulovero-% on kuluvana vuonna 20,94 ja koko maan 19,88.

 

Jos kiinteistöverot määrättäisiin kaikilta osin vaihteluvälien ylärajoille, saataisiin vuodessa karkeasti arvioituna noin 5,5 miljoonaa euroa enemmän kiinteistöverotuloja kuin kuluvana vuonna.

 

Tiedot kuntien veroprosenteista vuonna 2019 liitteenä (Verohallinnon toimittamat tiedot Kuntaliitolle).

 

Vt. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi, että veroprosentit vuodelle 2020 pysyvät ennallaan seuraavasti:

 

- tuloveroprosentti 20,25 %

- yleinen kiinteistöveroprosentti 1,16 %

- vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,43 %

- muiden kuin vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti

1,20 %

- rakentamaton rakennuspaikka 0,00 %

- voimalaitokset 0,00 %

- yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti 0,00 %

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa