Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.10.2019/Pykälä 300

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 300

08.10.2019

 

Inka Mellan ero koululautakunnan varajäsenyydestä ja uuden varajäsenen valinta koululautakuntaan

 

113/00.00.01/2017

 

Khall 08.10.2019 § 300

 

(Lisätietoja: Vt. kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Inka Mella on 17.9.2019 saapuneella ilmoituksellaan ilmoittanut eroavansa koululautakunnan varajäsenyydestä 1.11.2019 alkaen paikkakunnalta muuton vuoksi. Mella on valittu kunnanvaltuuston päätöksellä 19.6.2017 § 39 koululautakunnan varajäseneksi.

 

Kuntalain 74 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

1. asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;

2. henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

3. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Toimielimen valinnassa on huomioitava tasa-arvolain 4 a§:n 1 mom, jonka mukaan kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

 

Vt. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää eron Inka Mellalle koululautakunnan varajäsenyydestä ja valitsee uuden varajäsenen hänen tilalleen lautakunnan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa