Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.09.2019/Pykälä 277

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 277

17.09.2019

 

VALPAS 2-hankkeeseen osallistuminen

 

77/02.02/2019, 336/00.01.05/2019

 

Khall 17.09.2019 § 277

 

(Lisätietoja: Vt. kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830,

Valmistelija: Hallintojohtaja Sanna Ylinampa, puh. 040 653 0774)

 

VALPAS-hanke on Nuorten Ystävien hallinnoima ja neljän pohjoissuomalaisen kumppanikunnan (Muhos, Utajärvi, Pudasjärvi, Kemijärvi) yhteinen asiakastyöhön liittyvä kehittämishanke vuosille 2016-2019. Hankkeen kohderyhmänä on työn ja koulutuksen ulkopuolelle jääneet 15 - 40 -vuotiaat nuoret ja nuoret aikuiset, joiden elämää vaikeuttaa muun muassa päihde- ja mielenterveysongelmat, rikostaustat, erilaiset sosiaaliset ongelmat kuten yksinäisyys, tukiverkostojen vähäisyys sekä oppimisvaikeudet ja keskeytyneet opinnot.

 

VALPAS-hanke on menestyksekkäästi onnistunut tavoittamaan yli 80 asiakasta. Kaikille yhteinen tekijä oli työ- ja toimintakyvyn alentuminen, lisäksi usealla asiakkaalla oli taustalla rikoshistoria. Asiakkaiden tavoittamisessa hyödynnettiin jalkautuvan työotteen lisäksi kokemusasiantuntijoiden hiljaista tietoa sekä työskentelyä kuntien työntekijöiden tiiviinä työparina. Hanke on pystynyt määrätietoisella työparityöllä edistämään asiakkaiden pääsyä tarkoituksenmukaisten palveluiden piiriin sekä pysymään niissä. Hankkeen tuloksena myös kumppanikuntien sektorirajat ylittävä yhteistyö lisääntyi.

 

VALPAS-hankkeen merkittävin tulos oli asiakkaiden elämänhallinnan, osallisuuden ja merkityksellisyyden tunteen kasvu sekä nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi tuleminen. Hankkeen selkeinä tuloksina kuntiin syntyi matalan kynnyksen ryhmätoimintaa, joka vakiintui osaksi kuntien omaa toimintaa. Ryhmät tukevat asiakkaiden osallisuutta, elämänhallintaa ja päihteettömyyttä. Hankkeen aikana toteutettu intensiivinen ja välittävä työote on tehnyt kaikkein heikoimmassa asemassa olevat kuntalaiset näkyviksi, oman elämänsä aktiivisiksi vaikuttajiksi. Jokaisella hankepaikkakunnalla palveluita tarjottiin matalalla kynnyksellä, muun muassa viemällä toiminnot / palvelut asiakkaan luokse. Hankkeen tuloksena myös todettiin, että asiakaskunta tarvitsee tiiviimpää tukea kuin nykypalveluverkosto yleensä pystyy tarjoamaan, konkreettista asiointiapua sekä työntekijän vahvaa sitoutumista asiakkaan asioiden eteenpäin saattamiseen.

 

VALPAS-hankkeen hyvien käytäntöjen innostamana VALPAS 2-hankkeeseen haetaan nyt uusia kuntakumppaneita (4-6) ja sairaanhoitopiirejä. Hankkeeseen palkataan 5-7 työntekijää, jotka ovat järjestön työntekijöitä. Hankkeen kustannusarvio on noin 400 000 vuodessa, josta ESR-rahoitusosuus on maksimissa 80 %. Kuntien rahoitusosuus on vuositasolla noin 15 000 €. Hankkeen talousarvio tarkentuu kumppaneiden varmistuttua.

 

Kittilän kunnassa kyseinen hanke sijoittuisi työpajan yhteyteen ja hanketyöntekijä tekisi tarkentuvan suunnitelman mukaisesti tiivistä yhteistyötä kunnassa jo olemassa olevien palveluiden eli mm. sosiaalityön, mielenterveys- ja päihdepalveluiden sekä työllisyysasioista vastaavien työntekijöiden sekä nuorisotoimen työntekijöiden kanssa. Hankkeen yhteydessä voidaan rakentaa kunnan omiin tarpeisiin räätälöityjä palvelupolkuja ja toimintamalleja mm. päihde- ja mielenterveysongelmien, vankilasta vapautumisen sekä asunnottomien asunnonhankinnan tueksi. Hankkeeseen osallistumalla voitaisiin vaikuttaa kuntatasolla siihen, että kunnan osarahoittaman työmarkkinatuen maksuosuuden määrää saataisiin mahdollisesti pienennettyä.

 

Vt. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää, että Kittilän kunta osallistuu VALPAS 2-hankkeeseen hankerahoituksella 15.000 €/vuosi vuosina 2020, 2021 ja 2022.

 

Kunnanhallitus päättää ilmoittaa Nuorten Ystävät ry:lle 30.9.2019 mennessä sitoumuksesta aiesopimukseen koskien VALPAS 2-hankkeeseen osallistumista vuosina 2020, 2021 ja 2022.

 

Määräraha 15.000 € varataan v. 2020 talousarvioon menokohdalle Työpaja/30375 VALPAS 2-hanke sekä sama summa myös suunnitteluvuosille 2021 ja 2022.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa