Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.09.2019/Pykälä 264

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 264

17.09.2019

 

Älykäs ja kansainvälistyvä Lappi -hanke

 

303/00.01.05/2019

 

Khall 17.09.2019 § 264

 

(Lisätietoja: Elinkeinojohtaja Katariina Palola, puh. 0400 955 472)

 

Lapin liitossa käynnistyy Älykäs ja kansainvälistyvä Lappi -hanke, jolla haetaan ratkaisuja kuntien akuutteihin kehittämishaasteisiin ja resurssipulaan kansainväliseen kehittämisyhteistyön avulla. Lapin liitto kutsuu kuntia mukaan hankkeeseen.

Älykäs ja kansainvälistyvä Lappi -hankkeessa tutustutaan Euroopan komission pääosastojen toimintaan sekä Itä-Suomen ja Lapin EU-toimiston palveluihin. Lisäksi saadaan tietoa erilaisista temaattisista kumppanuuksista ja kehittämisalustoista, kehittämisen sekä investointien rahoitusjärjestelmistä ja yhteistyöverkostoista. Samalla tarkastellaan niiden hyödyntämismahdollisuutta omissa kehittämistavoitteissa. Lisäksi hankitaan täsmätietoa ja kehittämisvälineitä kuntien tarpeisiin sekä valmistellaan yhteensä viisi kuntien ja yritysten yhteistä kv-rahoitukseen tähtäävää hankesuunnitelmaa tai pilottimallia.

 

Älykäs ja kansainvälistyvä Lappi -hankkeen tavoitteena on tehdä kunnista taitavia EU-instrumenttien hyödyntäjiä, aktivoida kunnat ja yritykset yhdessä kehittämään yrityksille kilpailukykyisiä toimintaympäristöjä sekä saada kunnat mukaan klusteritoimintaan osaksi Lapin kansainvälistä ekosysteemiä.

 

Älykäs ja kansainvälistyvä Lappi -hanke käynnistyy täysipainoisesti marraskuussa 2019 ja päättyy 31.8.2021. Hankkeen kustannukset ovat 497 166 €. Tavoitteena on saada mukaan vähintään 10 kuntaa. Tällöin kunnille tuleva rahoitusosuus on 32 600 € eli 3260 €/kunta. Tämä kustannus jakautuu kahdelle vuodelle seuraavasti: 2000 €/kunta vuonna 2020 ja 1260 €/kunta vuonna 2021. Mikäli kuntia tulee mukaan enemmän, pienenee kuntakohtainen rahoitusosuus.

Vt. kunnanjohtaja:

Päätetään osallistua Älykäs ja kansainvälistyvä Lappi -hankkeeseen ja lisäksi päätetään esittää valtuustolle, että vuoden 2020 talousarvioon menokohdalle Muu toiminta (30105) varataan hankkeen omarahoitusosuus 2000 euroa.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa