Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.08.2019/Pykälä 229

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 229

13.08.2019

 

Laura Kaukorannan ero koululautakunnan jäsenyydestä ja uuden jäsenen valinta koululautakuntaan

 

113/00.00.01/2017

 

Khall 13.08.2019 § 229

 

(Lisätietoja: Vt. kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Laura Kaukoranta on 19.6.2019 saapuneella ilmoituksellaan ilmoittanut luopuvansa kaikista Kittilän kunnan luottamustehtävistään 1.8.2019 alkaen paikkakunnalta muuton takia. Kaukoranta on valittu kunnanvaltuuston 18.6.2017 § 39 päätöksellä koululautakunnan jäseneksi.

 

Kuntalain 74 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

1. asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;

2. henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

3. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Toimielimen valinnassa on huomioitava tasa-arvolain 4 a§:n 1 mom, jonka mukaan kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

 

Vt. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää eron Laura Kaukorannalle koululautakunnan jäsenyydestä 1.8.2019 alkaen ja valitsee uuden jäsenen hänen tilalleen lautakunnan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa