Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.06.2019/Pykälä 181

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 181

04.06.2019

 

Lausuma Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle koskien Tiina Nikander-Koivukankaan vastaselitystä sekä Sanna Ylinamman selitystä/valitus kunnanvaltuuston päätöksestä 19.12.2018 § 89

 

35/01.01.03/2018

 

Khall 04.06.2019 § 181

 

Lisätietoja: Vt.kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh.040 745 9830

 

Lausuma on salassa pidettävä perustuen julkisuuslain 24 §:n 6. ja 25. kohtiin.

 

Kittilän kunnan hallintosäännön 24 §:n 14. kohdan mukaan kunnanhallitus antaa selityksen kunnanvaltuuston päätöstä koskevan valituksen johdosta, mikäli kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätöstä ei ole kumottava.

 

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on lähettänyt Kittilän kunnalle tiedoksi Sanna Ylinamman antaman selityksen sekä Tiina Nikander-Koivukankaan vastaselityksen lisäselvityksineen. Samalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on varannut tilaisuuden lausuman esittämiseen selityksen ja vastaselityksen johdosta.

 

Vt. kunnanjohtaja:

1) Kunnanhallitus päättää toimittaa Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle liitteenä olevan lausuman.

2) Tämän asiakohdan osalta pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.

 

Päätös:

Hallintojohtaja Sanna Ylinampa poistui tämän asian käsittelyn ajaksi esteellisenä hallintolain 28 §:n 7. kohdan mukaan, jolloin pöytäkirjanpitäjänä toimi tässä asiassa vt. kunnanjohtaja Antti Jämsén.

 

Tuula Mertaniemi esitti Ahti Ovaskaisen kannattamana seuraavaa:

 

"Asia: Lausuma Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle koskien Tiina Nikander-Koivukankaan vastaselitystä sekä Sanna Ylinamman selitystä valitukseen kunnanvaltuuston päätöksestä 19.12.2018 § 89

 

Esitämme, että kunnanhallitus päättää esittää Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle seuraavaa:

 

OMK:n edustajat ovat esittäneet mm. kunnanhallituksen kokouksessa 26.2.2019, että sivistystoimen työpaikkaselvityksessä havaittujen epäkohtien johdosta työnantajan olisi tullut ennen irtisanomisprosessin aloittamista ryhtyä toimenpiteisiin työpaikkaselvityksessä havaittujen epäkohtien johdosta. Esitimme, että työnantajan olisi tullut mm. ryhtyä toimenpiteisiin sivistystoimen työpaikkaselvityksessä esille tuotujen velvoitteiden suorittamiseksi psykososiaalisen kuormituksen vähentämiseksi, sekä annettujen toimenpide-ehdotusten johdosta työn terveellisyyden ja turvallisuuden parantamiseksi.

 

Olemme kyseenalaistaneet Tiina Nikander-Koivukankaan irtisanomisprosessin laillisuuden. Mielestämme irtisanomisen kuuleminen ei tapahtunut kaikilta osin laillisesti eikä Nikander-Koivukangas ole voinut vastata kaikkiin esille tuotuihin irtisanomisperusteisiin.

 

Tiina Nikander-Koivukangasta on kuultu * * * * * * * aikana. Hänelle annettu määräaika on ollut poikkeuksellisen lyhyt.

 

Epäselvää on myös, ovatko irtisanomisperusteet samat kuin annetun varoituksen perusteet.

 

Vt. kunnanjohtaja Antti Jämsén ja controller Tuija Lång esittävät lausumassaan hallinto-oikeudelle kohdassa "Muuta huomioitavaa" mm., että muutkin työpaikkaselvityksen ehdotusten mukaiset toimenpiteet etenevät; tehtävänkuvia tarkastetaan ja koulutustarpeita päivitetään kehittämiskeskustelujen yhteydessä. Lisäksi kunnan yhteistä henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaa valmistellaan parhaillaan.

 

Olemme esittäneet, että mm. edellä lueteltuihin oleellisiin esille tuotujen velvoitteiden suorittamiseen psykososiaalisen kuormituksen vähentämiseksi olisi tullut ryhtyä ennen kuin ryhdyttiin irtisanomisprosessiin.

 

Edellä mainitusta johtuen katsomme, että Tiina Nikander-Koivukankaan irtisanominen on tapahtunut laittomasti ja sen vuoksi hänen valituksensa tulee hyväksyä ja irtisanomispäätös tulee kumota.

 

Kittilä 4.6.2019

 

Tuula Mertaniemi Ahti Ovaskainen"

 

Koska vt. kunnanjohtajan esityksestä oli tehty poikkeava Tuula Mertaniemen esittämä ja Ahti Ovaskaisen kannattama esitys, totesi kunnanhallituksen puheenjohtaja, että asiasta on äänestettävä.

 

Puheenjohtaja totesi, että ne, jotka kannattavat vt. kunnanjohtajan esitystä äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Tuula Mertaniemen esittämää ja Ahti Ovaskaisen kannattamaa esitystä äänestävät EI.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä vt. kunnanjohtajan esitystä kannatti 5 (Kautto Sakari, Rajala Pekka, Kenttälä Pekka, Pekkala Antti ja Toivanen Marita)- ja Tuula Mertaniemen esitystä 2 (Mertaniemi Tuula ja Ovaskainen Ahti) poissa 2 (Kivisaari Yrjötapio ja Palosaari Raija).

 

Puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen hyväksyneen vt. kunnanjohtajan esityksen äänin 5-2.

 

Tuula Mertaniemi ja Ahti Ovaskainen jättivät erävän mielipiteen, joka oli heidän esityksensä.

 

Puheenjohtajan esityksestä kokouksessa pidettiin tauko klo 18.00-18.37.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

__________

 

Pöytäkirjan § 181 on julkisuuslain 24 §:n 25. kohdan perusteella osittain salainen.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa