Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 22.05.2019/Pykälä 49

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
  Liite 2  Kartta Rantatien katusuunnitelmasta

Tekninen lautakunta

§ 49

22.05.2019

 

Rantatien katusuunnitelman hyväksyminen

 

11/10.03.01/2019

 

Teknlk 22.05.2019 § 49

 

(Lisätietoja: Yhdyskuntainsinööri 0400 862 532)

 

Kittilän kunta on pitänyt nähtävillä MRA 43 §:n mukaisesti Rantatien katusuunnitelman. Suunnitelma pidettiin nähtävillä 29.4.-12.5.2019 välisen ajan Kittilän kunnan teknisellä osastolla.

 

Suunnitelmasta jätettiin yksi, kahden yksityishenkilön allekirjoittama, muistutus.

 

Muistutuksessa vastustetaan Rantatien rakentamista, koska tie-/katusuunnitelma ei perustu, muistutuksen tekijöiden mielestä, maankäyttö- ja rakennuslain mukaiseen oikeusvaikutteiseen kaavaan, jossa tien rakentamisen aiheuttamat ympäristövaikutukset olisi selvitetty.

 

Lisäksi muistutuksessa vedotaan siihen, että kaava ei ole ajantasainen ja lainvoimainen sekä alueen tulisi olla suunnittelutarvealueeksi määritelty.

 

Tekninen johtaja:

Lautakunta päättää todeta muistutuksen johdosta seuraavaa:

Alueella, mihin Rantatie on suunniteltu, on lainvoimainen asemakaava, joka on vahvistettu 21.6.1990 ja tullut voimaan KHO:n päätöksellä 19.4.1991. Suunniteltu katu on asemakaavassa sille varatulla paikalla.

 

Lautakunta päättää hyväksyä Rantatien katusuunnitelman.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa