Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.05.2019/Pykälä 158

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 158

28.05.2019

 

Hankintapäätös, Kittilän kirkonkylän katujen perusparantaminen

 

11/10.03.01/2019

 

Khall 28.05.2019 § 158

 

(Lisätietoja: Yhdyskuntainsinööri Esa Pöyliö, puh. 0400 862 532)

 

Kittilän kunta on pyytänyt tarjouksia 10.4.2019 Kittilän kirkonkylän katujen perusparantamisesta kokonaishintaurakkana Cloudia kilpailutusjärjestelmän kautta.

 

Urakan kohteena on yhdeksän eri kadun perusparantaminen sisältäen katujen, hulevesiviemäreiden sekä katuvalaistuksen rakennustyöt. Urakan työt jakaantuvat kahdelle vuodelle, 2019 ja 2020.

 

Urakkaan kuuluvat seuraavat kadut: Pietulantie, Torvisentie, Mikontie, Leppätie, Risutie, Fannilantie, Arolantie, Aholan rivitie sekä Kotivuopajankatu.

 

Urakan ratkaisuperusteena on kokonaishinta, joka muodostuu yhdeksän em. kadun yhteenlasketuista osahinnoista. Hankintamenettelynä oli avoin menettely.

 

Määräaikaan 30.4.2019 klo 9.00 mennessä saapui yksi tarjous. Tarjouksen tekijä oli Napapiirin Kuljetus Oy.Tarjous täytti tarjouspyynnön mukaiset vaatimukset. Tarjouksen kokonaishinta on 552.300,00 € (alv 0 %)

 

Vt. kunnanjohtaja:

Kittilän kunta päättää valita Kittilän kirkonkylän katujen perusparantaminen urakan suorittajaksi Napapiirin Kuljetus Oy:n urakkahintaan 552.300,00 € (Alv 0 %)

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa