Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.05.2019/Pykälä 152

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kunnanhallitus

§ 152

28.05.2019

 

Immeljärven pohjoispuolen asemakaavan rakennustapaohje

 

425/10.02.03/2014

 

Khall 28.05.2019 § 152

 

(Lisätietoja: Maanmittausinsinööri Toni Juuti, puh. 040 762 2917)

 

Kittilän kunnanvaltuusto on hyväksynyt Immeljärven pohjoispuolen asemakaavan 4.3.2019 § 8 ja asemakaavan on kuulutettu tulemaan voimaan 24.4.2019.

 

Asemakaavan laadinnanyhteydessä alueelle on laadittu rakennustapaohje ohjaamaan alueen rakentamista. Rakennustapaohjeessa on määritelty alueelle tulevien rakennusten ulkonäköä, rakennusmateriaaleja sekä väritystä. Määräysten tarkoituksena on ohjata alueen rakentamista yhdenmukaiseksi ja yhteensopivaksi näin lisäten alueen viihtyisyyttä.

 

Vt. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus hyväksyy Immeljärven pohjoispuolen asemakaavan rakennustapaohjeen.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa