Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koululautakunta
Pöytäkirja 08.05.2019/Pykälä 56

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Koululautakunta

§ 56

08.05.2019

 

Tiedoksi saatettavat viranhaltijapäätökset ajalta 3.4.-29.4.2019

 

Koululk 08.05.2019 § 56

 

(Lisätietoja: vs. sivistystoimenjohtaja p. 040 7057 486)

 

Kuntalain 107 §:n 2 mom. mukaan luottamushenkilön ja viranhaltijan päätöksistä pidetään pöytäkirjaa, jollei se päätöksen luonteen johdosta ole tarpeetonta.

Pöytäkirjan pitämisellä parannetaan muun muassa kansalaisten mahdollisuutta valvoa oikeusturvaansa (muutoksenhaku) ja yleensä mahdollista valvoa hallintoa (julkisuusperiaate, tilintarkastajat).

Viranhaltijapäätöksistä laadittu pöytäkirja, päätösluettelo, on pidettävä yleisesti nähtävänä, ja päätökset on annettava tiedoksi samalla tavoin kuin muutkin kunnan viranomaisen päätökset.

 

Oheismateriaalina luettelo vs. sivistystoimenjohtajan tekemistä viranhaltijapäätöksistä tiedoksi Koululautakunnalle.

Vs. sivistystoimenjohtaja:

Koululautakunta päättää merkitä tiedoksi viranhaltijapäätökset ajalta 3.4.-29.4.2019.

 

Päätös:

Koululautakunta merkitsee tiedoksi.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa