Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koululautakunta
Pöytäkirja 13.03.2019/Pykälä 19

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Koululautakunta

§ 19

13.03.2019

 

Selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä vuonna 2018

 

Koululk 13.03.2019 § 19

 

(Lisätietoja: vs. sivistystoimenjohtaja p. 040 7057 486)

 

Mahdollinen oheismateriaali jaetaan kokouksessa.

 

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa selkoa, miten sisäinen valvonta ja siihen sisältyvä riskienhallinta on kunnassa järjestetty, onko valvonnassa havaittu puutteita kuluneella tilikaudella ja miten sisäistä valvontaa on tarkoitus kehittää voimassa olevalla taloussuunnittelukaudella. Tätä tarkoitusta varten kunnanhallituksen tulee esittää toimintakertomuksessa selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä.

Lautakunnilta on pyydetty selontekoa alla olevista näkökulmista. Materiaalia toimitetaan oheismateriaalina ja näkökohdista kootaan yhtenäinen esitys kunnanhallitukselle.

 

Selonteon tulee sisältää seuraavat näkökohdat:

 

1. Säännösten, määräysten ja päätösten noudattaminen

2. Tavoitteiden toteutuminen, varojen käytön valvonta, tuloksellisuuden arvioinnin pätevyys ja luotettavuus

3. Riskienhallinnan järjestäminen

4. Omaisuuden hankinnan, luovutuksen ja hoidon valvonta

5. Sopimustoiminta

6. Arvio sisäisen tarkastuksen järjestämisestä

7. Intressitahotapahtumia koskevat liitetiedot

 

Vs. sivistystoimenjohtaja:

Lautakunta antaa oheisen selonteon kunnanhallitukselle, joka kokoaa toimielinten selonteot.

 

Päätös:

Hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa