Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.02.2019/Pykälä 34

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 34

12.02.2019

 

Kittilän 150-juhlavuoden ilmeen jatkokäyttö

 

220/12.03.01/2016

 

Khall 12.02.2019 § 34

 

(Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. 040 653 0774)

 

Kittilän 150-juhlavuoden -ilmeen Kittilän kunnalle suunnitteli tilaustyönä suunnittelija Jukka Puljujärvi. Puljujärven Kittilälle suunnitteleman ilmeen nimi on Ahman vuodenajat. Ilme sisältää Kittilä 150-logon useissa eri väreissä ja Kittilä-kuosin, jossa värikkäät ahmat muodostavat raporttikokonaisuuden. Ilme julkistettiin ja otettiin käyttöön Kittilän 150-vuotisjuhlassa 28.3.2018.

Ahman vuodenajat -ilme ja logo soveltuisivat kunnan käyttöön kunnan viestintään ja markkinointiin graafiseksi ilmeeksi jatkossa. Kittilä 150- juhlatoimikunta suositteli ilmeen jatkokäyttöä kokouksessaan 7.9.2018. Tähän on myös suunnittelija Jukka Puljujärven suostumus. Kittilän kunnalla on suunnittelijan kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti oikeus ilmeen käyttöön ajallisesti rajoittamatta.

 

Ahman vuodenajat -ilme voisi korvata nykyisen graafisen ilmeen, johon kuuluu sininen ja kultainen vinjetti. Nykyinen ilme on vuodelta 2010.

 

Monipuolinen ja värikäs ilme on nykyaikainen ja käyttökelpoinen kunnan viestintä- ja markkinointitarkoituksiin. Juhlavuoden aikana saadut kokemukset osoittavat ilmeen monikäyttöisyyden ja soveltuvuuden. Ilme on otettu hyvin vastaan, positiivisia kommentteja on saatu mm. kunnan työntekijöiltä ja sidosryhmiltä, kuntalaisilta ja matkailijoilta.

 

Ilmeen jatkokäyttö kunnan viestinnässä ja markkinoinnissa vaatisi ilmeen muokkauksen siltä osin, että juhlavuotta ilmaiseva luku 150 poistetaan logoista. Lisäksi tarvittaisi graafinen ohjeistus jatkokäyttöön ja erilaisia valmiita mallipohjia ja sovelluksia ilmeestä.

Ilmeen tarvittaviin muokkauksiin, sovelluksiin ja graafisen ohjeistuksen luomiseen voitaisiin käyttää viestinnän vuosittaista asiantuntijapalveluihin varattua määrärahaa.

Lisäksi ilmettä voitaisiin hyödyntää kunnan www-sivu-uudistuksessa, johon on varattu vuodelle 2019 oma määräraha.

 

Vs. kunnanjohtaja:

Ahman vuodenajat -ilme ja logo otetaan kunnan käyttöön kunnan uudeksi graafiseksi ilmeeksi. Ilmeen käyttöä ohjaamaan laaditaan graafinen ohje, joka korvaa aikaisemman graafisen ohjeen.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa