Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koululautakunta
Pöytäkirja 30.01.2019/Pykälä 6

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Koululautakunta

§ 6

30.01.2019

 

Kokousaikataulu 1.2.-30.6.2019

 

Koululk 30.01.2019 § 6

(Lisätietoja: vs. sivistystoimenjohtaja p. 040 7057 486)

 

Kittilän kunnan hallintosäännön 29 §:n mukaan toimielimen kokoukset pidetään toimielimen päättämänä aikana ja paikassa.

Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.

 

Hallintosäännön 28 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtaja.

Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä.

 

Kokouskutsu lähetetään jäsenille sekä varajäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai velvollisuus toimielimen päättämällä tavalla.

vs. sivistystoimenjohtaja:

Koululautakunta päättää, että lautakunta kokoontuu vuoden 2019 aikana seuraavasti:

13.3.2019 klo 9:00

10.4.2019 klo 9:00

8.5.2019 klo 9:00

11.6.2019 klo 9:00

 

Kokouskutsu ja esityslista jätetään postin kuljetettavaksi viikkoa ennen kokousta. Esityslista julkaistaan myös kunnan www-sivuilla.

 

Koululautakunnan kokouksen pöytäkirja pyritään tarkastamaan kokouksen jälkeen. Pöytäkirja julkaistaan myös kunnan www-sivuilla.

 

Päätös:

Hyväksytään esityksen mukaan seuraavalla muutoksella: kokousaikatauluun lisätään 28.2.2019 päivämäärä.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa