Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Revontuli-Opiston jaosto
Pöytäkirja 24.04.2018/Pykälä 6

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
  Liite 5  Kestävän kehityksen käsikirja

Revontuli-Opiston jaosto

§ 6

24.04.2018

 

Revontuli-Opiston kestävän kehityksen käsikirja

 

VapsivJ 24.04.2018 § 6

 

Revontuli-Opisto on saanut valtionavustusta ns. LAKE-rahoituksen muodossa vuosille 2016-2017 opiston kestävän kehityksen mukaisen toiminnan kehittämiseen. Hankkeen aikana kehitettiin mm hiilidioksidipäästöjä vähentävää opiston etäopetusta. Etäopetuksen kehittämisen painopiste oli erityisesti musiikin ainealueella. Keskeisenä tavoitteena oli myös laatia opistolle kestävän kehityksen käsikirja. Käsikirjassa on määritelty Revontuli-Opiston omat kestävän kehityksen teemat. Painopistealueena lukuvuodelle 2018-2019 on kädentaitojen ainealueen kehittäminen kestävän kehityksen teemoista käsin ja kierrätyksen edistäminen.

 

Revontuli-Opiston rehtori:

Revontuli-Opiston jaosto keskustelee kestävän kehityksen käsikirjasta ja päättää keskustelun ja kommenttiensa pohjalta hyväksyä Revontuli-Opiston kestävän kehityksen käsikirjan.

 

Päätös:

Revontuli-Opiston jaosto päätti hyväksyä Revontuli-Opiston kestävän kehityksen käsikirjan esityksen mukaisesti.

 

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa