Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 26.02.2018/Pykälä 15

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kunnanhallitus

§ 36

23.01.2018

Kunnanvaltuusto

§ 15

26.02.2018

 

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös valituksesta kunnanvaltuuston päätökseen erota Lapecosta

 

191/11.03.02/2010

 

Khall 23.01.2018 § 36

 

 

(Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. 040 745 9830)

 

Kittilän kunnanvaltuusto päätti 25.1.2016 § 7, että Kittilän kunta eroaa Lapin Jätehuoltokuntayhtymä Lapecosta.

 

Erkki Kivilahti valitti kunnanvaltuuston päätöksestä Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle. Hän vaati kunnanvaltuuston päätöksen kumoamista puutteellisen valmistelun vuoksi.

Perusteena hallintolain 31 §, jonka mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot ja selvitykset. Hallintolain 45 §:n 1 mom mukaan päätös on perusteltava.

 

Kivilahden mukaan kunnanvaltuuston päätöksessä ei ollut selvitetty, miten valituksessa luetellut Lapeco-kuntayhtymältä Kittilän kunnalle siirtyvät tehtävät kustannuksineen tullaan järjestämään eron astuttua voimaan, mitkä ovat kustannukset ja miten kustannukset katetaan.

 

Lisäksi valituksessa viitattiin kuulemisen puutteisiin.

 

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on päätöksellään 8.12.2017 ratkaissut valituksen.

 

Hallinto-oikeus hylkää valituksen. Hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut käyvät ilmi päätöksestä.

 

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös liitteenä.

 

Vs. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen Erkki Kivilahden valituksesta ja saattaa sen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Kvalt 26.02.2018 § 15

 

Päätös:

Merkittiin tiedoksi.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa