Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.06.2019 klo 15:00 - 18:30 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Muutoksenhakuohje Pöytäkirja PDF-muodossa
186   Kiinteistön Jylhä ostaminen
187   Hankintapäätös, Kittilän kirkonkylän tulvasuojelu, vaihe 1
188 Työryhmän esitys yksityisteiden avustusjärjestelmäksi 1.1.2020 lähtien
189 Lukkarin koulun siirtokelpoiset sisätilat
190 Sosiaaliasiamiehen raportti vuodesta 2018 Kittilän kunnanhallitukselle
191   Esiselvitys Kittilän sähköbussihankkeesta
192 Täydennykset ja korjaukset vuoden 2018 tilinpäätökseen
193 Tilintarkastajan loppuraportti v. 2018
194 Tekninen johtaja Lauri Kurulan sivutoimi
195   Kunnanjohtajan viran täyttäminen 1.1.2020 alkaen
196 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Kittilän kunnan ja kymmenen valtuutetun valituksesta koskien valtiovarainministeriön päätöstä 19.6.2018 Nro VM/2016/00.02.07/2017 ´Päätös luottamushenkiöiden pidättämisestä Kittilän kunnan luottamustoimista´
197   Viranhaltijapäätökset ajalta 29.5. - 11.6.2019
198   AALTO Ympäristökehitys Oy:n korvausvaatimus (Etuosto-oikeuden käyttäminen Khall 4.7.2017 § 235)
199   Yksityishenkilön korvausvaatimus (Etuosto-oikeuden käyttäminen Khall 4.7.2017 § 236)
200   Alakylän Kyläyhdistys ry:n avustushakemus
201   Kinisjärvi-Vuoman kyläyhdistys ry:n avustushakemus
202 Valtuutus valmistella Kittilän kunnan valitus ja täytäntöönpanomääräystä koskeva hakemus KHO:een/Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös 10.6.2019 päätösnumero 19/0261/2
203   Lukion saneeraus

Osallistuja Tehtävä
Rajala Pekka puheenjohtaja
Mertaniemi Tuula 2. varapuheenjohtaja
Kautto Sakari jäsen
Ovaskainen Ahti jäsen
Pekkala Antti varajäsen
Toivanen Marita varajäsen
Kivisaari Yrjötapio varajäsen
Kenttälä Pekka varajäsen
Palosaari Raija varajäsen
Nevalainen Aki kunnanvaltuuston pj
Yritys Inkeri kunnanvaltuuston 2. vpj
Kenttälä Toni kunnanvaltuuston 3. vpj
Jämsén Antti vs. kunnanjohtaja
Ylinampa Sanna hallintojohtaja

Nähtävilläolo  
Kunnantalolla hallinto-osastolla/yleisessä tietoverkossa kunnan verkkosivuilla (http://www.kittila.fi)  
Alkaen 20.06.2019 14:40