Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.01.2023/Pykälä 14

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 14

17.01.2023

 

Sitoutuminen Ahman askeleet- hankkeen jatkoajan hakemiseen ajalle 1.3.2023 - 31.8.2023

 

200/00.01.05/2020

 

Khall 17.01.2023 § 14

 

Ahman Askeleet- Kittilän työpajatoiminnan kehittämishanke on toimintakautensa (12/2020-2/2023) kehittänyt Kittilän työpajatoimintaa kokonaisvaltaisesti neljän työpaketin avulla. Työpaketteina on ollut yksilövalmennuksen kehittäminen, yritysyhteistyön kehittäminen, kierrätyspajapilotointi sekä työllisyydenhoidon palveluprosessin kehittäminen. Hanketta on rahoittanut Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) ESR- kehittämishankkeena "Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020"- rakennerahasto-ohjelmasta. Kehittämishanke on saanut maksimituen 80 %, kunnan omarahoitusosuus on ollut 20 %. Hankkeen kokonaisbudjetti on 285 000 euroa, josta kunnan omarahoitus osuus on 57 400 euroa koko hankeajalle.

 

Hankkeen aikana työpajatoiminnan toimintaympäristö on muuttunut ja tulee entisestään muuttumaan yhteiskunnallisten muutosten seurauksena. TE- palvelujen järjestämisvastuun siirtämisestä kunnille päätettiin Suomen hallituksen kehysriihessä keväällä 2021 ja SOTE-uudistusta koskeva lainsäädäntö tuli voimaan heinäkuussa 2021. Hyvinvointialueet aloittavat toimintansa 1.1.2023 ja TE-palvelut siirtyvät kuntien järjestämisvastuulle 1.1.2025.

 

Hankkeelle on mahdollista hakea jatkoaikaa ajalle 1.3.2023-31.8.2023. Jatkoaikana tuetaan hankeaikana kehitettyjen toimintamallien sitouttamista muuttuneeseen toimintaympäristöön ja päivittyviin palveluihin. Hankkeen jatkoajan kokonaisbudjetti 60 154,74 euroa, josta kunnan omarahoitusosuus 20 % eli 12 030,95 euroa ja ESR-rahoitus 48 123,80 euroa.

 

Hankkeen jatkoajalla:

 

1) Yksilövalmennuksen kehittäminen- työpaketissa edelleen kehitetään yksilövalmentajan roolia muuttuneessa palvelu- ja toimintaympäristössä. Hankkeen jatkoaikana pilotoidaan yksilövalmennus osana työllisyydenhoidon palveluprosessia. Yksilövalmentajan palkkakustannukset sisältyvät hankkeen jatkoajan kokonaisbudjettiin. Pilotoinnin aikana kokeillaan kunnan yksiköihin, järjestöihin ja muihin toimijoihin jalkautuvaa yksilövalmennusta, joka toimisi kuntalaisen tukena työikäiselle kuntalaisella hänen palveluntarpeensa perusteella.

 

2) Työllisyydenhoidon palveluprosessin kehittäminen- työpaketissa keskitytään kuntatyöllistämisen kehittämiseen. Hankkeen jatkoaikana yksinkertaistetaan työllisyydenhoidon prosesseja entisestään, tuetaan yksilövalmennuksen tulemista osaksi työllisyydenhoitoa, tutustutaan muiden kuntien ja TE-palveluiden toimintatapoihin, käynnistetään ja henkiin herätetään työllisyydenhoidon työryhmiä sekä viritelläään yhteistyötä ja vuoropuhelua naapurikuntien työllisyydenhoidon asiantuntijoiden kanssa. Työllisyydenhoidon palveluprosessia kehitetään TE2024-uudistus huomioiden.

 

3) Kierrätyskeskuksen valmennusympäristön kehittäminen- työpaketissa edelleen kehitetään kierrätyskeskuksen valmennusympäristöä vastaamaan yhteiskunnallisten uudistusten jälkeistä aikaa.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää sitoutua Ahman askeleet- hankkeen jatkoajan hakemiseen ELY-keskukselta ajalle 1.3.2023-31.8.2023. Kunnanhallitus valtuuttaa hallinto-osaston valmistelemaan hankkeen jatkohakemuksen ELY-keskukselle.

 

Kunnan omarahoitusosuus kohdistetaan menokohdalle 30300/Työllisyyden hoito.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa