RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 15.12.2022/Pykälä 108
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 1 | OMK:n valtuustoryhmän esitys kunnanjohtajan valintaan/eriävän mielipiteen perustelut/Kvalt 15.12.2022 § 108 |
Kunnanhallitus |
§ 458 |
22.11.2022 |
Kunnanhallitus |
§ 485 |
07.12.2022 |
Kunnanvaltuusto |
§ 108 |
15.12.2022 |
Kunnanjohtajan virkavaali
316/01.01.01/2022
Khall 22.11.2022 § 458
(Lisätietoja: Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Rajala, puh.0400 808 871 tai kunnanvaltuuston puheenjohtaja Aki Nevalainen puh. 0400 013 841)
Kuntalain 38 §:n mukaan kunnanjohtaja johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa. Kunnanjohtajan tehtävänä on muun muassa johtaa kunnan strategista kehittämistä, kunnan hallintoa ja henkilöstöorganisaatiota (hallintosääntö 21 §).
Valtuusto päättää kunnanjohtajan valinnasta ja kelpoisuusehdoista ja viran julistaa haettavaksi kunnanhallitus (hallintosääntö 43, 44 ja 45 §). Kuntalain 41 § mukaan kunnanjohtaja voidaan valita joko toistaiseksi tai määräajaksi.
Kunnanjohtajan viran vaativuutta lisäävät tulevina vuosina hyvinvointialueiden toiminnan aloittaminen, tulevaisuuden kunnan rakentaminen ja siihen liittyvä strateginen johtaminen, kunnan elinvoiman edistäminen sekä konsernijohtaminen.
Kuntalain 42 §:n mukaan virkaan valitun kunnanjohtajan kanssa on laadittava johtajasopimus. Nykyisen kunnanjohtajan määräaikainen virka on vuoden 2022 loppuun tai kunnes uusi kunnanjohtaja aloittaa virassa.
Kunnanhallitus päätti 30.8.2022 § 336 julistaa kunnanjohtajan viran haettavaksi.
Kunnanjohtajan virka täytetään toistaiseksi ja virassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Virkaan valitulta edellytetään hyväksyttävää lääkärintodistusta. Valinnassa voidaan käyttää ulkopuolista arvioijaa. Kunnanjohtajan kokonaispalkka on 8.398 euroa/kuukausi.
Kunnanvaltuusto päätti 19.9.2022 § 83
1) hyväksyä kunnanjohtajan viran kelpoisuusehdot seuraavasti: Kunnanjohtajan virkaan valittavalta edellytetään virkaan soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, käytännön kokemusta johtotehtävistä sekä julkisen sektorin ja elinkeinoelämän tuntemusta. Kunta arvostaa lisäksi englannin kielen taitoa, yhteiskuntasuhteita ja yhteistyökykyä kunnan sidosryhmien kanssa.
2) nimesi kunnanjohtajan haastatteluryhmään kunnanvaltuuston puheenjohtajat, valtuustoryhmien puheenjohtajat (varalla varapuheenjohtajat), kunnanhallituksen, kunnanjohtajan ja hallintojohtajan. Haastattelutyöryhmän sihteerinä toimii henkilöstöpäällikkö.
3) päätti, että haastatteluryhmä valitsee haastatteluun kutsuttavat ja haastattelee hakijat.
Kunnanjohtajan virka on ollut haettavana 28.9.- 24.10.2022 klo 15.
Kunnanhallitus päätti 25.10.2022 § 434 jatkaa hakuaikaa 18.11.2022 saakka. Aiemmat hakijat huomioidaan kunnanjohtajan virkavaalissa.
Kunnanjohtajan virka on ollut haettavana 27.10.2022 alkaen ja hakuaika päättyy 18.11.2022 klo 15. Yhteenveto hakijoista toimitetaan hakuajan päättymisen jälkeen.
Seuraava kunnanhallituksen kokous on 7.12.2022 ja kunnanvaltuuston kokous on 15.12.2022.
Hallintosäännön 151 § mukaan toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. Kunnanjohtaja on kunnan korkein viranhaltija, joka on suoraan kunnanhallituksen alaisuudessa, jolloin voidaan katsoa erityisten syiden olevan olemassa ja asia on syytä käsitellä kunnanhallituksen puheenjohtajan esittelystä.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja:
Esitys annetaan kokouksessa.
Päätös:
Kunnanjohtaja Antti Jämsén ilmoitti olevansa esteellinen tämän asian osalta ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi (poissa klo 18.32 - 18.49).
Kunnanhallituksen puheenjohtaja:
Kunnanhallitus päättää, että
1.) Haastatteluryhmä kokoontuu valtuuston päättämällä tavalla päättämään haastatteluun kutsuttavat hakijat hybridikokouksessa keskiviikkona 23.11. klo 18.10.
2.) Kunnanjohtajan haastattelut järjestetään Kittilän kunnantalolla valtuustosalissa maanantaina 28.11.2022 klo 10 alkaen.
Esitys hyväksyttiin.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.
__________
Khall 07.12.2022 § 485
Haastatteluryhmä on päättänyt 23.11.2022 kutsua haastatteluihin Sirkka-Liisa Ollin, Atte Rantasen, Timo Kurulan, Mikko Lumpeen, Juha Pasman, Riku Immosen, Juha Sandbergin ja Veli-Matti Hettulan. Haastattelut järjestettiin 28.11.2022 Kittilän valtuustosalissa.
Haastatteluryhmä esittää, että kunnanhallitus päättäisi lähettää soveltuvuusarviointiin haastatelluista hakijoista 4 henkilöä eli Sirkka-Liisa Ollin, Timo Kurulan, Mikko Lumpeen ja Veli-Matti Hettulan.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja:
Kunnanhallitus päättää kutsua Kittilän kunnanjohtajan virkaa hakeneista seuraavat henkilöt soveltuvuusarviointiin:
Sirkka-Liisa Olli, Timo Kurula, Mikko Lumme ja Veli-Matti Hettula.
Päätös:
Kunnanjohtaja Antti Jämsén poistui esteellisenä (intressijääviys) tämän asian käsittelyn ajaksi.
Kunnanhallituksen varajäsen Akseli Erkkilä esitti, että soveltuvuusarviointia ei suoriteta. Jäsen Pirkko Jauhojärvi kannatti Erkkilän esitystä.
Puheenjohtajana toiminut Tarmo Salonen totesi, että on tehty kunnanhallituksen puheenjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen:
Ne, jotka kannattavat, että hakijat lähetetään soveltuvuustestaukseen äänestävät 'jaa'.
Ne, jotka kannattavat, ettei hakijoita lähetetä soveltuvuustestaukseen äänestävät 'ei'.
Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin kolme (3) jaa-ääntä ja kuusi (6) ei-ääntä. Jaa-ääniä antoivat Saana Veltheim, Esa Ylläsjärvi ja Aila Moksi. Ei-ääniä antoivat Pirkko Jauhojärvi, Paula Nevalainen, Tarmo Salonen, Akseli Erkkilä, Sirkka Hangasvaara ja Kai Jussila.
Puheenjohtaja Salonen totesi, ettei hakijoita äänestystuloksen perusteella lähetetä soveltuvuustestaukseen.
Puheenjohtaja Salonen teki seuraavan muutetun esityksen puheenjohtajan päätösesitykseksi:
1) kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle pidettäväksi kunnanjohtajan virkavaalin
2) kunnanhallitus päättää pyytää Ollin, Kurulan, Lumpeen ja Hettulan valtuuston kokoukseen 15.12.2022 esittäytymään valtuustolle ja pyytää heitä valmistelemaan 10 minuutin esityksen. Jokainen valtuustoryhmä saa esittää kullekin hakijalle yhden kysymyksen.
3) virkaan valitulta vaaditaan lääkärintodistus 30 vuorokauden kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista.
4) kunnanjohtajan viran kokonaispaikka on 8.598,44 euroa/kuukausi
5) virassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen puheenjohtajan muutetun päätösesityksen.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.
Tauko pidettiin tämän asian käsittelyn jälkeen klo 15:48-15:54.
__________
Kvalt 15.12.2022 § 108
Päätös:
Kunnanjohtaja Antti Jämsén poistui esteellisenä tämän asian käsittelyn ajaksi (intressijääviys).
Puheenjohtaja Pirjo Junttila-Vitikka totesi, että Mikko Lumme on peruuttanut hakemuksensa.
Tauko pidettiin klo 14:11 - 16:04. Sen aikana klo 14:11 - 15:38 Veli-Matti Hettula, Timo Kurula ja Sirkka-Liisa Olli kävivät esittäytymässä.
Valtuutettu Jouko Nikkinen esitti Keskustan valtuustoryhmän puolesta, että kunnanhallituksen esitys hyväksytään sillä lisäyksellä, että päätös laitetaan täytäntöön mahdollisista valituksista huolimatta.
Valtuutettu Marita Toivanen piti puheenvuoron Juha Sandbergin valitsemisen puolesta.
Valtuutettu Esa Ylläsjärvi esitti Oikeudenmukainen Kittilä -valtuustoryhmän puolesta, että kunnanjohtajan virkaan valitaan Sirkka-Liisa Olli. (Esitys kokonaisuudessaan pöytäkirjan liitteenä)
Puheenjohtaja totesi, että kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Keskustan valtuustoryhmän esityksen siitä, että päätös laitetaan täytäntöön heti mahdollisista valituksista huolimatta.
Puheenjohtaja totesi keskustelun päätteeksi, että suoritetaan suljettu lippuäänestys.
Puheenjohtaja Junttila-Vitikka teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen:
Vaali suoritetaan suljetuin lipuin ja äänestää voi pätevyysedellytykset täyttäviä hakijoita. Valituksi tulee henkilö, joka on saanut yli puolet valtuuston äänistä. Pöytäkirjantarkastajat toimivat ääntenlaskijoina.
Suljetuin lipuin suoritetussa vaalissa annettiin ääniä seuraavasti:
Timo Kurula, viisitoista (15) ääntä
Sirkka-Liisa Olli, yhdeksän (9) ääntä
Juha Sandberg, kaksi (2) ääntä
Veli-Matti Hettula, yksi (1) ääni
Marita Toivanen jätti eriävän mielipiteen perustuen siihen, että on äänestänyt Juha Sandbergia.
Inkeri Yritys, Outi Marttila, Maija Linnala, Tiina Huilaja, Saana Veltheim ja Esa Ylläsjärvi jättivät eriävän mielipiteen Oikeudenmukainen Kittilä valtuustoryhmän esitykseen perustuen.
Puheenjohtaja totesi, että filosofian maisteri Timo Kurula on saanut enemmän kuin puolet äänistä ja tullut valituksi kunnanjohtajan virkaan.
Puheenjohtaja totesi kunnanvaltuuston päättäneen, että:
1. Kunnanjohtajan virkaan valittiin haastattelun, koulutuksen, ja työkokemuksen perusteella filosofian maisteri Timo Kurula.
2. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
3. Virkaan valitun on toimitettava lääkärintodistus 30 vuorokauden kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista.
4. Viran kokonaispalkka on 8.598,44 euroa/kuukausi
5. Päätös laitetaan täytäntöön mahdollisista valituksista huolimatta.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |