RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 15.12.2022/Pykälä 123
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallitus |
§ 512 |
15.12.2022 |
Kunnanvaltuusto |
§ 123 |
15.12.2022 |
Lapin hyvinvointialueelle 1.1.2023 siirtyvä henkilöstö ja sopimukset
148/00.01.05/2020
Khall 15.12.2022 § 512
Hyvinvointialueet aloittavat toimintansa 1.1.2023. Hyvinvointialue on kunnista ja valtiosta erillinen julkisoikeudellinen yhteisö, jolla on alueellaan itsehallinto. Hyvinvointialue tytäryhteisöineen muodostaa hyvinvointialuekonsernin.
Hyvinvointialueen toiminta käsittää hyvinvointialueen ja hyvinvointialuekonsernin toiminnan lisäksi muun omistukseen, sopimukseen ja rahoittamiseen perustuvan toiminnan.
Hyvinvointialue järjestää sille lailla säädetyt tehtävät. Hyvinvointialueen lakisääteisiä tehtäviä ovat toiminnan alkaessa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestäminen. Kittilän kunnan henkilöstöstä siirtyy Lapin hyvinvointialueelle noin 223 henkilöä 1.1.2023.
Sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisestä vastaavia hyvinvointialueita on yhteensä 21.
Hyvinvointialueelle siirtyvää henkilöstöä koskevaa listausta on täydennetty ja listaus tämänhetkisestä siirtyvästä henkilöstöstä oheismateriaalina.
Vuoden 2023 talousarvion vuokratuloarvio 1,8 m€ perustuu kiinteistölakanan arvioon edellisen vuoden vuokrista (tuloslaskelmaosa). Tekninen toimi on toimittanut hyvinvointialueelle 2.12.2022 ehdotuksen vuokrista, joista neuvottelut on kesken. Kun niistä on päästy yksimielisyyteen, tehdään vuokrista tarvittavat päätökset.
Hyvinvointialueelle vuokrattavia kiinteistöjä on 19, joita ei ole eritelty talousarviossa.
Vuokrasopimuksia ei ole vielä tehty lukuun ottamatta paloasemia (vanhat siirtyvät sopimukset).
Oheismateriaalina on teknisen toimen ehdotus vuokrattavista kohteista.
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus esittää tiedoksi kunnanvaltuustolle hyvinvointialueelle 1.1.2023 siirtyvän henkilöstön ja sopimukset.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.
__________
Kvalt 15.12.2022 § 123
Päätös:
Merkittiin tiedoksi.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |