RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 26.10.2022/Pykälä 55
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sosiaali- ja terveyslautakunta |
§ 55 |
26.10.2022 |
Ajankohtaiset asiat sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi
Sotelk 26.10.2022 § 55
(Lisätietoja: perusturvajohtaja Sirkka-Liisa Olli, p. 040 847 6526)
Perusturvajohtaja antaa tilannekatsauksen kunnan ajankohtaisista asioista. Samassa yhteydessä käsitellään muut sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet ja tiedotettavat asiat.
Perusturvajohtaja:
Sosiaali- ja terveyslautakunta merkitsee tiedoksi perusturvajohtajan selostuksesta seuraavat asiat:
1. Suullinen selostus; vastaava lääkäri, va. hoivapalvelupäällikkö sekä Pääskylän ja Metsolan vastaava hoitaja antavat suullisen selostuksen
- hoitoon pääsyn tilanteesta terveyskeskuksessa sekä mielenterveyspalveluita koskevan selvityksen tilanteesta
- ikäihmisten tehostetussa asumispalveluissa vuoden 2022 aikana toteutuneesta mitoituksesta sekä muista ajankohtaisista muutoksista.
- Koivukodin henkilöstön kirjeen sisältö ja käsittely
2. Henkilöstökyselyn käsittely sosiaali- ja terveystoimessa
3. Lapin hyvinvointialueen strategia lausunto- ja kuulemiskierroksella
4. Vuoden 2022 aikana tapahtuneet irtisanoutumiset sosiaali- ja terveystoimessa.
5. Valviran lupapäätöksiä:
- 11.10.2022, Lääripalvelu Bene Finlandia Oy - vastaavan johtajan vaihtuminen
- 11.10.2022, FinnOrthopaedics Oy - uusi lupa
- 11.10.2022, Profiam Sosiaalipalvelut Oy - uusi lupa
- 13.10.2022, Flooranranta Oy - uusi lupa, lupa korvaa aluehallintoviraston myöntämän luvan, joka lopetettu 12.10.2022.
Päätös:
Merkittiin tiedoksi.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |