RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vapaan sivistystyön lautakunta
Pöytäkirja 01.12.2022/Pykälä 73
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vapaan sivistystyön lautakunta |
§ 73 |
01.12.2022 |
Latuavustussääntöjen uudistaminen
470/12.04.00/2022
Vapsivlk 01.12.2022 § 73
(Lisätietoja: liikuntasihteeri puh. 040 573 1123)
Latuavustussääntöjen uudistamistarpeen taustat
Vapaan sivistystyön lautakunta avustaa Kittilän kyliä hiihtolatujen kunnossapidossa kilometrikorvausperusteisesti. Lautakunta päätti viime kesäkuun kokouksessaan (09.06.2022 § 35), että latuavustussäännöt päivitetään syksyn 2022 aikana.
Latuavustussääntöjen päivittämistarpeen taustalla on yleinen kustannustason nousu. Ympäryskylissä hiihtolatuja kunnostetaan pääasiassa talkoovoimin yksityisten henkilöiden moottorikelkoilla. Vapaan sivistystyön lautakunta korotti kilometrikorvausta sekä kausikohtaista maksimiavustusta edellisen kerran noin kuusi vuotta sitten (14.03.2017 § 7). Tällä hetkellä kilometrikorvaus on 2,20 euroa/km ja koko kauden maksimiavustus 750 euroa. Kilometrikorvaus on 1,10 euroa/km ja koko kauden maksimiavustus 600 euroa, mikäli latujen kunnostaminen suoritetaan kunnan kalustolla.
Vuosina 2017-2022 latuavustusta hakeneiden yhdistysten määrä on vaihdellut kolmentoista (13) ja seitsemäntoista (17) välillä. Latuavustuksia on myönnetty keskimäärin noin 10.000 euroa vuosittain. Liikuntatoimen talousarvioon on vuosittain varattu 12.000 euron suuruinen määräraha tätä tarkoitusta varten.
Vapaan sivistystyön lautakunta on keskustellut latuavustussäännöistä useaan otteeseen viime vuosina. Kilometrikorvaustason ja kausikohtaisen maksimiavustuksen suuruuden lisäksi keskustelua ovat herättäneet etenkin sellaiset tilanteet, joissa samaan kylään haetaan useampaa latuavustusta.
Latuavustussääntöjä koskeva uudistamisesitys
Liikuntatoimi esittää, että talvikaudesta 2022-2023 alkaen käyttöön otetaan seuraavanlainen 12-kohtainen latuavustussääntö:
1. Vapaan sivistystyön lautakunta (1.1.2023 alkaen hyvinvointilautakunta) avustaa Kittilän kyliä hiihtolatujen kunnossapidossa kilometrikorvausperusteisesti.
2. Latuavustusta voi hakea paikallinen rekisteröity yhdistys (esim. kyläyhdistys tai urheiluseura) talkoovoimin ylläpidetyn latureitin osalta.
3. Lautakunta myöntää yhden latuavustuksen per kylä riippumatta siitä, kuinka monta erilaista latureittiä kylästä lähtee ja kuinka monta eri yhdistystä latureittien ylläpitoon osallistuu.
4. Lautakunta myöntää yhden latuavustuksen per yhdistys. Samalle yhdistykselle ei siis myönnetä useita latuavustuksia, vaikka yhdistys ylläpitäisikin useita eri latureittejä.
5. Lautakunta myöntää yhden latuavustuksen per latureitti. Samalle reitille ei siis myönnetä useita avustuksia, vaikka reitin ylläpitoon osallistuisi kauden aikana useita eri yhdistyksiä ja vaikka reitti kulkisi usean eri kylän alueella.
6. Avustetun latureitin tulee olla vapaasti kaikkien käytettävissä. Avustetun latureitin tiivis kuvaus julkaistaan Kittilän kunnan nettisivuilla.
7. Kittilän kunta ei vastaa avustettujen latujen turvallisuudesta. Avustetun ladun kunnossapitoa ja turvallisuutta koskevat yhteydenotot ohjataan latua ylläpitävälle yhdistykselle.
8. Avustusta maksetaan seuraavasti: oma moottorikelkka 2,50€/km (max. 850,00€/kausi), kunnan moottorikelkka/latukone 1,10€/km (max. 600,00€/kausi)
9. Avustusta saadakseen yhdistyksen on täytettävä latuavustushakemus/ajopäiväkirja. Lomakkeen voi tulostaa Kittilän kunnan nettisivuilta. Lomakkeen voi myös käydä hakemassa kunnantalolta tai pyytää sähköpostitse osoitteesta liikuntatoimisto@kittila.fi.
10. Latuavustushakemus/ajopäiväkirja tulee täyttää täsmällisesti. Jokainen ajopäivä ja kulloisenakin ajopäivänä ajetut kilometrit tulee kirjata selkeästi lomakkeelle. Puutteellisesti täytettyjä hakemuksia ei käsitellä.
11. Latuavustushakemus/ajopäiväkirja toimitetaan liikuntatoimistolle toukokuun viimeiseen päivään mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä. Hakemus toimitetaan postitse osoitteeseen Kittilän kunta, Liikuntatoimisto, Valtatie 15, 99100 Kittilä tai sähköpostitse osoitteeseen liikuntatoimisto@kittila.fi. Paperisen hakemuksen voi myös käydä tuomassa suoraan liikuntasihteerille Kittilän kunnantalolle.
12. Lautakunta käsittelee latuavustukset lähtökohtaisesti kesäkuun kokouksessaan. Latuavustukset laitetaan maksuun elokuun loppuun mennessä.
Päivitetty latuavustushakemus/ajopäiväkirja on esityksen oheismateriaalina.
Yhdistysten kommentit
Liikuntatoimi lähetti uudistettuja latuavustussääntöjä koskevan luonnoksen 17.11.2022 sähköpostitse kommentoitavaksi kaikille niille yhdistyksille, jotka ovat viime vuosina hakeneet vapaan sivistystyön lautakunnan myöntämää latuavustusta. Lisäksi latuavustussääntöjä koskeva luonnos lähetettiin kommentoitavaksi kaikille liikuntatoimen tiedossa oleville kyläyhdistyksille.
Mahdolliset kommentit pyydettiin 23.11.2022 klo 16 mennessä. Yhteenveto määräaikaan mennessä saapuneista kommenteista on esityksen oheismateriaalina.
Sivistystoimenjohtaja:
Vapaan sivistystyön lautakunta
1) merkitsee tiedoksi päivitettyjä latuavustussääntöjä koskevat kommentit.
2) ottaa käyttöön selostusosassa esitellyn 12-kohtaisen latuavustussäännön talvikaudesta 2022-2023 alkaen.
Päätös:
Jäsen Eeva Suhonen esitti, että asia palautetaan valmisteluun. Esitystä ei kannatettu.
Liikuntasihteeri oli kokouksessa tämän pykälän käsittelyn aikana vastaamassa kysymyksiin klo 14:47-14:49.
1) merkittiin tiedoksi
2) esitys hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |