Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 19.09.2022/Pykälä 81

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tekninen lautakunta

§ 117

22.06.2022

Kunnanhallitus

§ 314

16.08.2022

Kunnanvaltuusto

§ 81

19.09.2022

 

Kuntalaisaloite Sirkkajärventien tievalaistuksesta

 

388/10.03.01/2020

 

Teknlk 22.06.2022 § 117

 

 

Sirkkajärventien varrella olevat asukkaat ovat aloitteessaan 17.11.2020 huolissaan tievalaistuksen puuttumisesta. Aloitteen mukaan tiellä kulkee paljon pieniä koululaisia jotka tuntevat pelkoa kulkea pimeällä tiellä. Lisäksi kyseisestä tiestä on tullut erittäin suosittu lenkkeilijöiden sekä koirien ulkoiluttajien kesken.

 

Oheismateriaalina aloite.

 

Katu nimeltään Sirkkajärventie sijaitsee Sirkanrannassa Sirkkajärven eteläpuolella. Alueella olevat kadut, Harjutie ja Komikuusentie, ovat myös ilman katuvalaistusta.

 

Sirkkajärventien varrella ei saadun tiedon mukaan asu enää koululaisia. Sirkkajärven pohjoispuolta on käytetty talvisaikaan revontulien katseluun ilmeisesti sen valottomuuden ja avaruuden johdosta.

 

Tekninen johtaja:

Lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se päättää ilmoittaa aloitteen laatijalle, että alueen katuvalot otetaan harkintaan alueen katujen peruskorjauksen yhteydessä.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Khall 16.08.2022 § 314

 

 

Vt. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää hyväksyä teknisen lautakunnan esityksen eli päättää ilmoittaa kuntalaisaloitteen tekijälle, että alueen katuvalot otetaan harkintaan katujen peruskorjauksen yhteydessä.

 

Kunnanhallitus toteaa kuntalaisaloitteen loppuun käsitellyksi ja lähettää vastauksen kuntalaisaloitteeseen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Kvalt 19.09.2022 § 81

 

Päätös:

Merkittiin tiedoksi.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa