Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 28.09.2022/Pykälä 52

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 52

28.09.2022

 

Tunturi- Lapin ja Pellon kuntien lastenvalvojan virkavalinta

 

104/01.01.00/2020

 

Sotelk 28.09.2022 § 52

 

Kunnan hallintosäännön 45§:n mukaan sosiaali- ja terveyslautakunta päättää muiden kuin 1. kohdassa mainittujen viranhaltijoiden valinnasta. Näin ollen sosiaali- ja terveyslautakunta on toimivaltainen päättämään Tunturi-Lapin ja Pellon lastenvalvojan virasta.

 

Tunturi-Lapin (Kittilä, Enontekiö, Muonio, Kolari) ja Pellon kunnissa on ollut 20.9.2022 klo 15:00 mennessä haettavana Tunturi-Lapin ja Pellon yhteinen lastenvalvojan virka. Virkaan valittavalta edellytetään sosiaalihuollon ammattihenkilöstöistä annetun lain 817/2015 3§ ja 7§:n mukaista sosiaalityöntekijän pätevyyttä ja rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.

Määräaikaan mennessä saapui yksi (1) hakemus, ja hakija täytti viran kelpoisuusehdot. Kelpoisuusehdot täyttävä hakija on toiminut tähän saakka määräaikaisena Tunturi-Lapin ja Pellon alueen lastenvalvojana.

 

Perusturvajohtaja:

Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää:

 

  1. valita Tunturi-Lapin ja Pellon alueen lastenvalvojan virkaan yhteiskuntatieteiden maisteri Raija Kumpulan,

  2. vahvistaa tehtäväkohtaiseksi palkaksi 3966,27€/kk,

  3. että virassa noudatetaan 6kk:n koeaikaa,

  4. että virkaan valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus ennen viran vastaanottamista. Lisäksi valitulla tulee olla tartuntatautilain (1227/2016) 48§:n mukainen rokotesuoja.

 

Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

 

Perusturvajohtajan muutettu päätösesitys:

1. valita Tunturi-Lapin ja Pellon alueen lastenvalvojan virkaan

yhteiskuntatieteiden maisteri Raija Kumpulan,

2. vahvistaa tehtäväkohtaiseksi palkaksi 3966,27€/kk,

3. että virkaan valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus ennen viran vastaanottamista. Lisäksi valitulla tulee olla tar tuntatautilain (1227/2016) 48§:n mukainen rokotesuoja.

 

Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

 

Päätös:

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi perusturvajohtajan muutetun esityksen.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa