RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 58
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 6 | Vuoden 2021 keskeneräiset valtuustoaloitteet (Kvalt 20.6.2022) | |
Liite 7 | Vuoden 2021 kuntalaisaloitteet (Kvalt 20.6.2022) |
Kunnanhallitus |
§ 205 |
07.06.2022 |
Kunnanvaltuusto |
§ 58 |
20.06.2022 |
Vuoden 2021 valtuustoaloitteet ja kuntalaisaloitteet
26/00.02.00/2021, 245/12.00.01/2021
Khall 07.06.2022 § 205
(Lisätietoja: Vs. hallintojohtaja Antti Jämsén, puh.040 653 0774)
Valtuutettu saa asioita vireille tekemällä valtuustoaloitteita. Kuntalaissa ei säädetä valtuutetun tai muun luottamushenkilön aloiteoikeudesta. Sen on katsottu olevan olemassa ilman nimenomaista sääntelyä. Laissa kuitenkin edellytetään, että aloitteen käsittelystä otetaan tarpeelliset määräykset hallintosääntöön.
Kittilän kunnanvaltuuston hyväksymän hallintosäännön 14 luvussa määrätään valtuutetun aloite- ja kyselyoikeudesta. Hallintosäännön 128 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa.
Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Aloitteesta voidaan käydä lähetekeskustelu.
Kunnanhallituksen on vuosittain kesäkuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun. Valtuusto käsittelee lisäksi vuosittain talousarvion yhteydessä ne aloitteet, joilla voi olla vaikutuksia talousarvioon
Kuntalain 23 §:n mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Jos 1 momentissa tarkoitetun aloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia kunnan asukkaista, asia on otettava käsiteltäväksi kuuden kuukauden kuluessa asian vireille tulosta. Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimintaa kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.
Kittilän kunnan hallintosäännön 163 - 165 §:ssä määrätään aloitteiden aloitteiden käsittelystä ja aloitteen tekijälle annettavista tiedoista.
Hallintosäännön mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita palveluaan koskevassa asiassa. Aloite tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisellä asiakirjalla. Vastaavasti aloitteen käsittelee se kunnan toimielin tai viranhaltija, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoittamassa asiassa.
Hallintosäännön mukaan kunnanhallituksen on vuosittain kesäkuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty. Muun toimielimen kuin valtuuston toimivaltaan kuuluvista aloitteista on annettava tieto toimielimelle niiden päättämällä tavalla. Toimielin voi samalla päättää, mitkä aloitteista ovat loppuun käsiteltyjä.
Hallintosäännön 165 §:n mukaan aloitteen tekijälle on ilmoitettava kuukauden kuluessa aloitteen saapumisesta missä viranomaisessa aloite käsitellään, arvioitu käsittelyaika sekä keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä. Sen jälkeen, kun aloite on käsitelty loppuun, aloitteen tekijälle on ilmoitettava, onko aloite johtanut toimenpiteisiin.
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se merkitsee tiedoksi vuoden 2021 keskeneräiset valtuustoaloitteet sekä kuntalaisaloitteet oheisten liitteiden mukaisesti.
Päätös:
Kunnanjohtaja muutti esitystään sillä lisäyksellä, että liitteeseen merkitään "ei käsitelty" -merkinnän sijaan "asia on vireillä".
Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan muutetun esityksen.
__________
Kvalt 20.06.2022 § 58
Päätös:
Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen.
Kunnanvaltuusto totesi lisäksi kunnanvaltuuston puheenjohtajan esityksestä Matti Pääkkölän 31.5.2021 tekemän valtuustoaloitteen "Raattamalaisten lähikouluksi Muonion yhtenäiskoulu 5. luokasta eteenpäin" loppuun käsitellyksi.
Lisäksi todettiin, että valtuusto oli tässä samassa kokouksessa todennut loppuun käsitellyksi myös seuraavat kaksi v. 2021 valtuustoaloitetta:
- Kvalt 20.6.2022 § 56: Vasemmistoliiton, SDP:n ja KL:n valtuustoryhmien 26.4.2021 tekemä valtuustoaloite "Yhteispalvelupisteen perustaminen"
- Kvalt 20.6.2022 § 57: Paula Nevalaisen 21.6.2021 tekemä valtuustoaloite "Kuntavaalien ehdokaslistojen yhdistelmät nähtävillä kunnan verkkosivuilla"
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |