RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.04.2022/Pykälä 35
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallitus |
§ 250 |
25.05.2021 |
Kunnanhallitus |
§ 481 |
09.11.2021 |
Kunnanhallitus |
§ 102 |
29.03.2022 |
Kunnanvaltuusto |
§ 35 |
11.04.2022 |
Valtuustoaloite/Tulevaisuustoimikunnan perustaminen
193/00.00.01/2021
Khall 25.05.2021 § 250
Valtuutettu Sakari Kautto jätti valtuuston kokouksessa 26.4.2021 SDP:n, KL:n ja Vasemmistoliiton valtuustoryhmien puolesta seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:
"Tulevaisuustoimikunta
Johtavat tutkijat ja visionäärit ovat käsitelleet kuntien tulevaisuutta eri yhteyksissä. He ovat tuoneet hyvin voimakkaasti esille, että kunnat, jotka kaikilla toimialueilla osaavat katsoa pitkälle tulevaisuuteen ja ennakoida tilanteet, pärjäävät ja ovat tulevaisuuden kuntia.
Maailmassa tapahtuu kaikilla alueilla voimakasta kehitystä, joka muuttaa asetelmia koulutuksessa, sosiaali- ja terveydenhuollossa, elinkeinotoiminnassa, ympäristökysymyksissä ja yhteiskunnan rakenteissa.
Siksi esitämmekin, että kuntaan perustettaisiin ensi valtuustokaudella tulevaisuustoimikunta, vaikka kaikilla lautakunnilla on jo nyt velvollisuus katsella tulevaisuuteen. Varsinaista tulevaisuuslautakuntaa/toimikuntaa on viritelty aiemminkin, mutta se ei ole asian hengen mukaisesti tuottanut tulosta. Toki muutamia ilahduttavia poikkeuksiakin on ollut.
Toimikunnan tarkempaa toimenkuvaa tulisi selvitellä. Tulisiko sen olla esimerkiksi vapaamuotoinen, neuvoja ja vihjeitä kunnalle työstävä elin. Kunnan nimeämien jäsenten lisäksi siihen voisivat nimetä määrätyn verran jäseniä vapaaehtoisuuden pohjalta myös kunnan alueella toimivat tahot. Toiminnan lähtö voisi tapahtua tilaamalla ennakointi- ja innovointipolitiikasta vastaava henkilö VTT:ltä tai Sitran edustajan pitämään asiasta luento."
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen hallintotoimeen valmisteltavaksi. Vastuuhenkilönä on hallintojohtaja.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
__________
Khall 09.11.2021 § 481
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus käy evästyskeskustelun aloitteen valmistelun pohjaksi.
Päätös:
Kunnanhallitus evästi valtuustoaloitteen jatkovalmistelusta.
Merkittiin tiedoksi.
__________
Khall 29.03.2022 § 102
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus päättää perustaa tulevaisuustoimikunnan valtuustokauden 2024 loppuun saakka kokeiluluonteisesti.
Tulevaisuustoimikunnan tehtävänä on käydä keskustelua Kittilän kunnan tulevaisuudesta, vahvistaa tulevaisuustietoisuutta ja ennakointikyvykkyyttä Kittilässä. Tulevaisuustoimikunta pyrkii seuraamaan ja arvioimaan Kittilän tulevaisuuteen vaikuttavia tekijöitä sekä ennakoimaan toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia ja niiden vaikutuksia.
Tulevaisuustoimikunta on vapaamuotoinen ajatushautomo, jonka jäsenet pyrkivät toiminnassaan edistämään toimikunnan tehtäviä sekä käyttämään toimikunnassa esille nousseita ajatuksia parhaaksi katsomallaan tavalla hyödyksi.
Tulevaisuustoimikunnalla ei ole toimivaltaa antaa lausuntoja, valmistella asioita päätettäväksi tai tehdä kuntaa koskevia päätöksiä.
Tulevaisuustoimikunnan pysyviä jäseniä ovat valtuuston ja hallituksen puheenjohtajistot, valtuustoryhmien edustajat, nuorisovaltuuston edustajat (kaksi henkilöä) sekä kunnanjohtaja ja toimialajohtajat. Lisäksi kunnanhallitus pyytää yrittäjäyhdistystä, kultakaivosta ja Visit Leviä nimeämään yhden jäsenen toimikuntaan. Tulevaisuustoimikunnan puheenjohtajana toimii kunnanjohtaja.
Tulevaisuustoimikunta voi kutsua kokouksiinsa asiantuntijoita kuntalaisista yhdistyksiin ja muihin tulevaisuuden asiantuntijoihin.
Tulevaisuustoimikunnan jäsenille ja toimikunnan käyttämille asiantuntijoille korvataan toimikunnan kokouksiin osallistumisesta aiheutuneet kulut Kittilän kunnan palkkiosäännön ja KVTES:n mukaisesti.
Kunnanhallitus esittää edellä esitetyn vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi kunnanvaltuustolle ja esittää valtuustolle aloitteen toteamista loppuun käsitellyksi.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen ja esittää edellä esitetyn vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi kunnanvaltuustolle ja esittää valtuustolle aloitteen toteamista loppuun käsitellyksi.
Tauko pidettiin tämän asian käsittelyn jälkeen klo 13:53 - 14:03.
__________
Kvalt 11.04.2022 § 35
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |