Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.04.2022/Pykälä 32

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Rakennus- ja ympäristölautakunta

§ 143

10.12.2020

Rakennus- ja ympäristölautakunta

§ 146

25.10.2021

Rakennus- ja ympäristölautakunta

§ 25

09.02.2022

Kunnanhallitus

§ 71

01.03.2022

Kunnanvaltuusto

§ 32

11.04.2022

 

Rakennusjärjestyksen uusiminen

 

395/10.03.00/2015

 

RakYmplk 10.12.2020 § 143

 

 

( lisätietoja rakennustarkastaja p 0400396074 )

 

Kittilän kunnan nykyinen rakennusjärjestys on tullut voimaan 31.5.2002. Rakennus- ja ympäristölautakunta on päättänyt 17.12.2015 aloittaa uuden rakennusjärjestyksen laatimisen. Rakennusjärjestyksen laatimisen aloittamisesta on tehty kuulutus Kittilälehteen 25.1.2016 sekä samanaikaisesti kunnan nettisivuille, ilmoitustaululle ja kuntatiedotteeseen.

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta valmistelee rakennusjärjestyksen ja se asetetaan nähtäville ennen hyväksymistä. Rakennusjärjestyksen nähtävillä asettamisesta tiedotetaan erikseen. Rakennusjärjestyksen hyväksyy kunnanvaltuusto.

 

Rakennustarkastaja:

Esitän, että liitteenä oleva rakennusjärjestysluonnos hyväksytään asian jatkovalmisteluun nähtäville asettamista ja lausuntopyyntöjä varten.

 

Päätös:

Rakennusjärjestysluonnos hyväksyttiin jatkovalmisteluun pienillä korjauksilla ja muutoksilla kohtiin 2.2, 2.3, 3.1, 3.4, 3.7, 4.1, 5.2.

__________

 

RakYmplk 25.10.2021 § 146

 

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta on kokouksessaan 10.12.2020 § 143 hyväksynyt rakennusjärjestyksen luonnoksen ja luonnos on ollut nähtävillä 16.12.2020-29.1.2021 välisen ajan kunnan verkkosivuilla ja kunnan teknisellä osastolla. Luonnoksesta ei tullut kirjallisia huomautuksia tai muistutuksia.

Rakennusjärjestysluonnoksesta on pyydetty lausunnot Lapin ELY-keskukselta, Lapin liitolta sekä seuraavilta kunnilta: Kolari, Muonio, Enontekiö, Sodankylä, Inari ja Rovaniemen kaupunki.

Lausunnon asiasta antoivat Lapin Ely-keskus, Lapin Liitto, Inarin ja Sodankylän kunnat. Lapin liitto, Inari ja Sodankylä lausunnoissaan toteavat että heillä ei ole huomautettavaa/lausuttavaa rakennusjärjestysluonnoksesta. Lapin Ely-keskus toteaa, että lausuntopyynnön kohteena oleva aineisto ei sisällä osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS), sekä lausunnon yhteenvedossa pyytää ottamaan huomioon rakennusjärjestysehdotuksen laadinnassa esille tuomansa seikat. Viranomaisneuvottelua ei ole tarpeen järjestää.

 

Rakennustarkastaja:

Rakennusjärjestyksen määräykset voivat koskea MRL 14 § mukaan rakennuspaikkaa, rakennuksen kokoa ja sen sijoittumista, rakennuksen sopeutumista ympäristöön, rakentamistapaa, istutuksia, aitoja ja muita rakennelmia, rakennetun ympäristön hoitoa, vesihuollon järjestämistä, suunnittelutarvealueen määrittelemistä sekä muita niihin rinnastettavia paikallisia rakentamista koskevia seikkoja. Luettelo on tyhjentävä eli muista asioista ei rakennusjärjestyksessä voida määrätä. Rakennusjärjestyksen määräysten tulee aina liittyä MRL:llä säädeltyihin asioihin.

Rakennusjärjestysehdotuksen yhteydessä on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma MRL 63 § ja MRA 98 §:n mukaisesti. Luonnosvaiheessa lausuntojen perusteella rakennusjärjestystä on täydennetty ja tarkennettu kohtien 2.3, 3.1, 3.4, 3.5, 3.5, 3.7, 3.10, 5.2, osalta ja lisätty teiden suoja -alueiden etäisyydet, rakennuksen purkamiseen liittyviä määräyksiä sekä tarkennettu pohjavesialueelle tapahtuvan rakentamisen määräyksiä. Rakennusjärjestysehdotuksen ja kunnan ympäristönsuojelumääräyksien osalta ei ole ristiriitaisuuksia (jätevesien käsittely, toiminta pohjavesialueella).

Esitän, että rakennusjärjestysehdotus ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma hyväksytään asian nähtäville asettamista ja lausuntopyyntöjä varten.

 

Päätös:

Pirkko Jauhojärvi esitti, että muutetaan kohta 4.1, asemakaavoitetun alueen ulkopuolella asuinrakennuspaikan tulee olla pinta-alaltaan vähintään 2000 m². Mikko Lompolo kannatti esitystä.

 

Koska oli tehty käsittelyn pohjana olevasta esityksestä poikkeava kannatettu esitys, puheenjohtaja teki seuraavaan äänestysesityksen, joka hyväksyttiin:

 

Ne, jotka ovat käsittelyn pohjana olevan rakennustarkastajan esityksen kannalla, äänestävät "jaa" ja ne, jotka ovat Pirkko Jauhojärven esityksen kannalla, äänestävät "ei".

 

Suoritetussa äänestyksessä "jaa"-ääniä annettiin viisi ( 5), "ei"-ääniä kaksi (2 ) . Jaa äänesti Tuula Koivuniemi, Juha Hettula, Inkeri Yritys, Helena Nevalainen ja Oula Vuolli. Ei ääniä antoivat Pirkko Jauhojärvi ja Mikko Lompolo .

 

Rakennustarkastajan esitys tuli päätökseksi äänin 5 -2.

 

Luku 2.3 kohtaan 7 lisättiin terassi, joka vaatii toimenpideluvan asemakaava-alueella, muualla ilmoitus menettely.

 

Rakennusjärjestys ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma hyväksyttiin yllä olevin muutoksin asian nähtäville asettamista ja lausuntopyyntöjä varten.

 

Tarmo Salonen poistui kokouksesta klo 15:51.

 

__________

 

RakYmplk 09.02.2022 § 25

 

 

Rakennusjärjestysehdotus ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma on hyväksytty 25.10.2021 § 146. Rakennusjärjestysehdotus ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma ( OAS ) on ollut nähtävillä 18.11.2021 - 20.12.2021 välisenä aikana. Ehdotuksesta ja OAS:sta ei tullut nähtävillä oloaikana kirjallisia huomautuksia tai muistutuksia.

Rakennusjärjestyslehdotuksesta on pyydetty lausunnot Lapin ELY-keskukselta, Lapin liitolta sekä seuraavilta kunnilta: Kolari, Muonio, Enontekiö, Sodankylä, Inari ja Rovaniemen kaupunki.

Lausunnon asiasta antoivat Lapin ELY- keskus, Inarin kunta, Sodankylän kunta ja Rovaniemen kaupunki. Lausunnot liitteenä.

Ehdotusvaiheessa saatujen lausuntojen perusteella rakennusjärjestystä on täydennetty lisäämällä lainsäädäntöön liittyvät viittaukset kappaleiden perään. Kohtaan 1.3 on lisätty tieto rakennusvalvonnan viranomaistehtävien maksuperusteista. Kohtaan 2.4 on rakennuksen purkamiseen liittyvää ohjeistusta käsitelty laajemmin ja otettu huomioon 1.12.2021 voimaan tulleen Jäteasetuksen (978/2021) velvoitteet. Kohdassa 3.1 on päivitetty valtakunnallisesti arvokkaat maisema - alueet. Kohtaan 3.3. viittaus aidan luvanvaraisuuden kohtaan rakennusjärjestyksessä. Kohtaan 3.5 tehty lisäys ELY- keskuksen lausunnosta ja viittaus maalämmön lupaan rakennusjärjestyksessä. Kohtaan 3.7 lisätty määräys hulevesien johtamiseen. Kohtaan 3.9 muotoiltu kappaleen lause uudelleen ja lisätty talousveden terveellisyys arvioitavaksi rakennushankkeen yhteydessä vesihuoltoverkostojen ulkopuolella. Kohtaan 3.10 lisäyksessä huomioitu Jäteasetuksen (978/2021 ), kuntayhtymän ja kunnan ympäristönsuojelumääräykset.

Rakennusjärjestysehdotukseen tehdyt tekstilisäykset ja muutokset ovat kohdistuneet 25.10.2021 § 146 lautakunnassa hyväksytyn rakennusjärjestysehdotuksen määräysten ja ohjeiden täydentämiseen voimassa olevalla lainsäädännöllä sekä selkeyttämään niitä. Maakäyttö- ja rakennusasetuksen MRA 32 §:n mukaan ehdotusvaiheessa ei tarvita uutta nähtävillä oloa jos rakennusjärjestysehdotusta ei ole oleellisesti muutettu.

Esitän, että täydennetty rakennusjärjestysehdotus ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma hyväksytään ja esitetään kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi ja kunnanvaltuustolle vahvistettavaksi.

 

Päätös:

Rakennustarkastajan esitys hyväksyttiin.

__________

 

Khall 01.03.2022 § 71

 

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus hyväksyy rakennus- ja ympäristölautakunnan esityksen uudeksi rakennusjärjestykseksi yhdellä muutoksella: Rakennusjärjestyksen muutoksen kohta 4.1 haja-asutusalueen rakennuspaikan pinta-alaa koskevat rajoitukset eivät koske, ennen uuden rakennusjärjestyksen voimaantuloa lohkottuja tiloja, jotka täyttävät 2000 m2:n pinta-ala vaatimukset.

 

Kunnanhallitus lähettää esityksen uudeksi rakennusjärjestykseksi kunnanvaltuuston vahvistettavaksi.

 

Päätös:

Kunnanhallituksen jäsen Pirkko Jauhojärvi esitti, että 2000 neliötä pidetään pinta-alavaatimuksen rajana kaikissa rakennuspaikoissa.

Jäsen Tarmo Salonen kannatti Jauhojärven esitystä.

 

Puheenjohtaja Pekka Rajala teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen:

 

Ne, jotka ovat kunnanjohtajan esityksen kannalla, äänestävät "jaa".

Ne, jotka ovat Pirkko Jauhojärven esityksen kannalla, äänestävät "ei".

 

Ei-ääniä antoivat Jauhojärvi Pirkko, Erkkilä Akseli, Nikkinen Jouko, Salonen Tarmo, Ylläsjärvi Esa. Jaa-ääniä antoivat Nevalainen Paula, Rajala Pekka, Toivanen Marita ja Veltheim Saana.

 

Pirkko Jauhojärven esitys tuli kunnanhallituksen päätökseksi äänin 5-4.

 

Kunnanhallitus lähettää esityksen uudeksi rakennusjärjestykseksi kunnanvaltuuston vahvistettavaksi.

__________

 

Kvalt 11.04.2022 § 32

 

Päätös:

Valtuutettu Antti Pekkala ilmoitti esteellisyytensä asiaa käsiteltäessä, koska hän oli valmistellut asiaa.

Pekkala poistui kokouksesta, jolloin toiseksi pöytäkirjantarkastajaksi valittiin hänen sijaansa tähän asiakohtaan valtuutettu Jukka Poti.

 

Rakennustarkastaja Matti Niska oli läsnä kokouksessa asiantuntijana selostamassa asiaa.

 

Valtuutettu Outi Marttila esitti OMK:n ryhmän esityksenä, että kunnanvaltuusto hyväksyy rakennusjärjestyksen kunnanhallituksessa 1.3.2022 olleen kunnanjohtajan esityksen mukaisesti. Valtuutettu Marita Toivanen ilmoitti Sdp:n ja Vasemmistoliiton ja varavaltuutettu Ahti Ovaskainen Vihreiden ryhmän kannattavan OMK:n esitystä.

 

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Aki Nevalainen esitti, että rakennusjärjestys tulee voimaan 1.6.2022, minkä kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti.

 

Valtuutettu Akseli Erkkilä pyysi klo 14.45 10 minuutin neuvottelutaukoa, jonka kunnanvaltuusto hyväksyi.

 

Kokous jatkui klo 14.52 ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja avasi keskustelun.

 

Koska kunnanhallituksen esityksestä oli tehty poikkeava kannatettu esitys, hyväksyi kunnanvaltuusto pidettäväksi kunnanvaltuuston puheenjohtajan esittämänä nimenhuutoäänestyksen, jossa kunnanhallituksen esitys oli Jaa ja Outi Marttilan tekemä OMK:n ryhmän kannatettu esitys Ei.

 

Jaa-ääniä antoivat Akseli Erkkilä, Sirkka Hangasvaara, Juha Hettula, Pirjo Junttila-Vitikka, Kai Jussila, Ville Jokela, Toni Kenttälä, Timo Kurula, Mikko Lompolo, Jouko Nikkinen, Jussi Mäkitalo ja Tuomas Similä. Ei-ääniä antoivat Arto Hettula, Ahti Ovaskainen, Tuula Mertaniemi, Outi Marttila, Aila Moksi, Aki Nevalainen, Paula Nevalainen, Pekka Rajala, Mikko Rauhala, Marita Toivanen, Saana Veltheim ja Inkeri Yritys. Tyhjää äänesti Jukka Poti ja poissa olivat Antti Pekkala sekä Esa Ylläsjärvi.

 

Äänin 12-12, yksi tyhjä ja kaksi poissa, kunnanvaltuusto hyväksyi puheenjohtajan äänen ratkaistessa Outi Marttilan esittämän OKM:n ryhmän esityksen, jonka mukaan kunnanvaltuusto hyväksyy rakennusjärjestyksen kunnanhallituksessa 1.3.2022 olleen kunnanjohtajan esityksen mukaisesti.

 

Näin kunnanvaltuusto hyväksyi uudeksi rakennusjärjestyksen siten, ettei rakennusjärjestyksen muutoksen kohta 4.1 haja-asutusalueen rakennuspaikan pinta-alaa koskevat rajoitukset eivät koske, ennen uuden rakennusjärjestyksen voimaantuloa lohkottuja tiloja, jotka täyttävät 2000 m2:n pinta-ala vaatimukset.

Rakennusjärjestys tulee voimaan 1.6.2022.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa