Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 28.02.2022/Pykälä 22

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 48

15.02.2022

Kunnanvaltuusto

§ 22

28.02.2022

 

Rauhalan kyläyhdistys ry:n anomus laina-ajan pidentämiseksi

 

299/02.05.03/2020

 

Khall 15.02.2022 § 48

 

 

(Lisätietoja: Controller Tuija Lång, puh. 040 672 4257)

 

Kittilän kunnanvaltuusto on päätöksellään 28.9.2020 § 110 myöntänyt Rauhalan kyläyhdistys ry:lle 15.000 euron hankeaikaisen lainan kylätalon rakennushankkeen valmiiksi saattamiseen.Lainan takaisinmaksu oli valtuuston päätöksen mukaan viimeistään 31.12.2021.

 

Kyläyhdistys hakee anomuksellaan 9.1.2022 jatkoaikaa takaisinmaksulle 30.4.2022 saakka. Yhdistyksen mukaan kylätalon käyttöönottotarkastus on tehty, 29.12.2021, mutta hankkeeseen liittyvää Leader-rahoitusta ei ole vielä kokonaisuudessaan saatu. Yhdistys ei ole aiemmin hakenut tälle lainalle lisää maksuaikaa.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto myöntää Rauhalan kyläyhdistys ry:lle lisää aikaa lainan takaisinmaksulle 30.4.2022 saakka.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

__________

 

Kvalt 28.02.2022 § 22

 

Päätös:

Varavaltuutettu Ahti Ovaskainen ilmoitti olevansa esteellinen (Rauhalan kyläyhdistys ry:n puheenjohtaja) ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi klo 18.40.

 

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa