Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 28.02.2022 klo 14:06 - 18:46 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Muutoksenhakuohje Pöytäkirja PDF-muodossa
1   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen
2   Pöytäkirjan tarkastaminen
3   Sidonnaisuuksien ilmoittaminen
4   Kallon kyläverkko-osuuskunnan anomus laina-ajan pidentämiseksi
5   Kysymys/valtuustoaloite ylimääräisen koronakorvauksen maksamisesta hoitohenkilökunnalle
6   Valtuustokysymys Kittilässä järjestettävien mielenterveyspalvelujen tilanteesta
7   Valtuustoaloite koskien koulun oppilaille tarjoamien liikuntavälineiden huoltamista
8   Valtuustoaloite hygieniapassin suorittamisen mahdollistamiseksi perusopetuksessa yläasteen 8. ja 9. -luokkalaisille sekä mahdollisuuksien mukaan myös lukiolaisille
9   Valtuustoaloite koskien sivukylien sorateiden kuntoa kelirikon aikaan
10 Valtuustoaloite/Sirkan Höperöojan jokivarren kunnostus
11   Valtuustoaloite/Maauimala kirkonkylälle
12   Valtuustoaloite/Pyöröpaalien muovien keräämisen järjestäminen keväisin
13   Valtuustoaloite kylmäsäilytystilojen rakentamisesta uuden koulukeskuksen keittiön yhteyteen lähiruoan käytön lisäämiseksi
14   Valtuustoaloite/Kittilän lukion liikuntasalien saneeraus
15   Valtuustoaloite/Kittilän kunnan ja Kittilän seurakunnan yhteiset näyttötaulut
16   Rakennusluvan 21-0411-R muistutusten tiedoksi saattaminen tekniselle lautakunnalle ja Lapin Ely-keskukselle
17   Valtuustoaloite/Palveluseteli talviasumiseen
18   Valtuustoaloite koskien yksityisteiden hoitosopimusten päivittämistä ja kilpailuttamista
19   Valtuustoaloite - Suojatie/liikennejärjestelyt kantatielle 79
20 Kiertävä Lastenkulttuurikeskus Kattilan lainahakemus Taidetta Tuntureille -hankkeeseen
21   Kinisjärvi-Vuoman kyläyhdistys ry:n anomus laina-ajan pidentämiseksi
22   Rauhalan kyläyhdistys ry:n anomus laina-ajan pidentämiseksi
23   Kristillisen kulttuurin ja musiikin tuki ry:n anomus laina-ajan pidentämiseksi
24 Tunturitien hoito
25 Kunnanjohtajan johtajasopimuksen hyväksyminen ajalle 1.2.2022 - 31.1.2027
26   Kokouskutsussa mainitsemattoman asian ottaminen käsiteltäväksi/Kittilän kunnan esitys Lapin hyvinvointialueelle
27 Kittilän kunnan esitys Lapin hyvinvointialueelle
28 Valtuutettujen puheenvuorot, aloitteet/Kvalt 28.2.2022

Osallistuja Tehtävä
Erkkilä Akseli jäsen
Hangasvaara Sirkka jäsen
Hettula Juha jäsen
Junttila-Vitikka Pirjo 1. varapuheenjohtaja
Jussila Kai jäsen
Kantola Susanna jäsen
Kurula Timo jäsen
Linnala Maija jäsen
Lompolo Mikko jäsen
Marttila Outi jäsen
Moksi Aila jäsen
Nevalainen Aki puheenjohtaja
Nevalainen Paula jäsen
Nikkinen Jouko jäsen
Pekkala Antti jäsen
Poti Jukka jäsen
Rajala Pekka jäsen
Rauhala Mikko jäsen
Salonen Tarmo jäsen
Toivanen Marita jäsen
Veltheim Saana jäsen
Ylläsjärvi Esa jäsen
Yritys Inkeri 3. varapuheenjohtaja
Nevalainen Helena varajäsen
Ovaskainen Ahti varajäsen
Jokela Ville varajäsen
Vuolli Oula varajäsen
Ala Kimmo varajäsen
Mäntymaa Vuokko varajäsen
Jauhojärvi Pirkko kunnanhallituksen jäsen
Rantapelkonen Jari kunnanjohtaja
Ylinampa Sanna hallintojohtaja
Kurula Lauri tekninen johtaja
Hartojoki Jutta sivistystoimenjohtaja
Lång Tuija cotroller
Karisaari Leni henkilöstöpäällikkö

Nähtävilläolo  
Kunnantalolla hallinto-osastolla/yleisessä tietoverkossa kunnan verkkosivuilla (https://kittila.fi/)  
Alkaen 03.03.2022 15:10