RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 29.06.2022/Pykälä 39
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Koivukodin vastaavan hoitajan virka/hakuilmoitus |
Sosiaali- ja terveyslautakunta |
§ 39 |
29.06.2022 |
Koivukodin vastaavan hoitajan viran täyttäminen
Sotelk 29.06.2022 § 39
(Lisätiedot: hoivapalvelupäällikkö, puh. 0400 330 655)
Koivukodin vastaavan hoitajan virka tulee avoimeksi nykyisen viranhaltijan irtisanouduttua ko. virasta.
45§ palvelussuhteeseen ottaminen/päätösvalta henkilöstövalinnoissa:
Hallintosäännön mukaan sosiaali- ja terveyslautakunta julistaa Koivukodin vastaavan hoitajan viran haettavaksi ja ko. viranhaltijan valinnasta päättää sosiaali- ja terveyslautakunta.
Virkaan valitun kanssa sovitaan erikseen aloittamisajankohdasta. Viran kelpoisuusvaatimuksena on sosiaali- tai terveydenhuollon opistotason tai ammattikorkeakoulutason mukainen koulutus.
Koivukodin vastaavan hoitajan virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Virassa on 6 kk:n koeaika.
Virkaan valitun tulee ennen viran vastaanottamista esittää hyväksyttävä lääkärinlausunto terveydentilastaan. Rokotussuojan osalta noudatetaan tartuntautilain (1227/2016) 48§ mukaista rokotussuojaa.
Hakuilmoitus julkaistaan kunnan avoimet työpaikat www-sivuilla, kuntarekryssä sekä työvoimahallinnon sivuilla.
Työaika on jaksotyö päivätyöluonteisesti ja tehtäväkohtainen palkka on 2950,15 euroa/kk. Työssä on 50% hallintoa ja 50% hoivatyötä.
Koivukodin vastaavan hoitajan virkaa voi hakea sähköisen hakulomakkeen kautta kuntarekryssä 31.7.2022 klo 15 mennessä. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Koivukodin vastaavan hoitajan viran hakuilmoitus lisäselvityksenä.
Vs. perusturvajohtaja:
Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää:
1) julistaa Koivukodin vastaavan hoitajan viran haettavaksi 31.7.2022 klo 15 mennessä.
2) Koivukodin vastaavan hoitajan virassa on 6 kk:n koeaika.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |