Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 30.03.2022/Pykälä 17

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 17

30.03.2022

 

Ulkokuntalaisten käyttämien sosiaali- ja terveyspalveluiden laskutus vuonna 2022

 

52/02.05.00/2021

 

Sotelk 30.03.2022 § 17

 

(Lisätietoja: vs. perusturvajohtaja, puh. 040 8476 526)

 

Kittilän kunnan hallintosäännön 27 §:n 2. kohdan mukaan sosiaali- ja terveyslautakunta päättää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittävistä maksuista, maksujen poistamisesta ja maksujen alennuksista siltä osin kuin ne ovat kunnan päätettävissä eikä niitä ole siirretty viranhaltijan päätettäväksi.


Terveydenhuoltolain (1326/2010) 58 §:n mukaan

 

Jos terveydenhuollon toimintayksikössä on hoidettavana potilas, joka ei ole toimintayksikköä ylläpitävän kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymää ylläpitävän kunnan asukas, on sen kunnan tai kuntayhtymän, jolla on vastuu hoidon järjestämisestä, korvattava hoidosta aiheutuneet kustannukset, jollei hoitokustannusten korvaamisesta muualla toisin säädetä.

 

Korvauksen on perustuttava tuotteistukseen tai tuotehintaan, jolla terveydenhuollon toimintayksikkö seuraa omaa toimintaansa tai jolla kuntayhtymä laskuttaa jäsenkuntiansa. Korvauksesta vähennetään hoidosta potilaan suorittama asiakasmaksu ja muut palvelun tuottajan hoitoon liittyen saamat toimintatulot. Asiakasmaksu määräytyy sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992) mukaisesti perustuen palvelun antavan kunnan päätökseen. Palvelujen korvausperusteista ja laskutusmenettelystä voidaan säätää sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella.

 

Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 57 §:n mukaan jos henkilö oleskelee säännönmukaisesti tai pidempiaikaisesti työn, opiskelun tai vastaavien syiden vuoksi kotikuntansa ulkopuolella, eikä hänen kotikuntansa kotikuntalain 3 §:n 1 kohdan perusteella muutu, hän voi hakea sosiaalipalveluja kunnasta, jossa hän oleskelee. Myös SHL:n 58 §:n mukaan kiireellisissä tapauksissa tai olosuhteiden muutoin niin vaatiessa kunnan on huolehdittava laitoshuollon ja muiden sosiaalipalveluiden järjestämisestä muullekin kunnassa oleskelevalle henkilölle kuin kunnan asukkaalle. Lisäksi SHL 60 §:n mukaisesti se, joka haluaa muuttaa toisen kunnan asukkaaksi, mutta ei ikänsä, vammaisuutensa tai muun sellaisen syyn vuoksi kykene asumaan siellä itsenäisesti, voi hakea tämän kunnan sosiaalipalveluja ja hoitopaikkaa samoin perustein kuin jos olisi kunnan asukas.

 

SHL 60 §:n tarkoittamissa tilanteissa vastuu kunnan päätökseen perustuvan perhehoidon, laitoshoidon tai asumispalvelujen tosiasiallisista kustannuksista säilyy aiemmalla kotikunnalla. Uusi kotikunta laskuttaa kustannuksia vastaavan korvauksen aiemmalta kotikunnalta. Lähtökohta kustannusten laskuttamisessa on se, että korvausta laskettaessa tosiasiallisista kustannuksista vähennetään valtionosuudet sekä perityt asiakasmaksut.

 

Kotikuntalain (201/1994) 3 a §:n mukaisesti jos henkilö on sijoitettu perhehoitoon, laitoshoitoon tai asumispalvelujen avulla järjestettyyn asumiseen muun kuin kotikuntansa alueelle, hän voi 3 §:n 2 kohdan estämättä valita uudeksi kotikunnakseen sen kunnan, jonka alueella olevassa toimintayksikössä tai asunnossa hän asuu. Valintaoikeuden käyttäminen edellyttää, että hoidon tai asumisen arvioidaan kestävän tai on kestänyt yli vuoden.

 

Kuntien välinen korvausjärjestelmä perustuu ensisijaisesti tosiasiallisiin kustannuksiin eli asiakas- tai asiakasryhmäkohtaiseen kustannuslaskentaan. Kustannusten lähtökohtana on palvelun toiminnasta aiheutuvat kustannukset, josta vähennetään mahdollinen asiakasmaksu.

 

Vs. perusturvajohtaja:

Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää hyväksyä ulkopaikkakuntalaisilta perittäviin korvauksiin 1.1 % indeksikorotuksen v. 2021 tasoon 1.2.2022 alkaen.

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa