Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 26.01.2022/Pykälä 8

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 8

26.01.2022

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan vuoden 2022 talousarvion käyttösuunnitelma

 

250/02.02/2021

 

Sotelk 26.01.2022 § 8

 

(Lisätietoja: vs. perusturvajohtaja, puh. 040 8476 526)

 

Lautakunnat hyväksyvät valtuuston (13.12.2021 § 145) myöntämiin määrärahoihin perustuvat käyttösuunnitelmat. Käyttösuunnitelmat on vahvistettava tammikuun loppuun mennessä. Mikäli käyttösuunnitelmat on laadittu ja esitetty talousarvion laadinnan yhteydessä eikä niihin ole tullut muutosta lopullisen talousarvion hyväksyntään mennessä, ei käyttösuunnitelmia tarvitse enää talousarvion hyväksynnän jälkeen viedä lautakunnalle vahvistettavaksi. Jos muutoksia on tullut, tarvitsee käyttösuunnitelmat näissä tapauksissa käsitellä vain muutosten osalta.

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi kokouksessaan 10.11.2021 talousarvioesityksen vuodelle 2022 ja taloussuunnitelman vuosille 2022 - 2024.

 

Kunnanhallituksen (23.11.2021 § 504) sosiaali- ja terveyslautakunnan talousarvioon tehtiin seuraavat muutokset:

 

Eläkemenoperusteisia maksuja (tili 4103) muutettu Kevan ennusteen mukaiseksi, vaikutus 94.190 euroa kuluja kasvattava.

 

Kunnanvaltuustossa (13.12.2021 § 145) sosiaali- ja terveyslautakunnan talousarvioon tehtiin seuraavat muutokset:

Korjataan sivun 60 taulukossa TA 2021 sarakkeeseen virheelliset luvut oikeiksi (vanhus- ja vammaispalvelut).

 

Korjataan sivulla 72 olevan alimmaisen kappaleen ensimmäinen lause kuulumaan siten, että kyse on 14 %:n korotuksesta (eikä 3 %:n prosentin korotus). Lisäksi lisätään ko. sivulle samaan kohtaan sanat "ja muun vaihtelun". (Erikoissairaanhoito)

 

Vs. perusturvajohtaja:

Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää, että kunnanvaltuuston hyväksymä sosiaali- ja terveyslautakunnan talousarvio vuodelle 2022 toimii myös vuoden 2022 käyttösuunnitelmana.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa