RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 08.12.2021/Pykälä 45
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sosiaali- ja terveyslautakunta |
§ 45 |
08.12.2021 |
Vanhojen saatavien poistaminen tai luottotapioksi kirjaaminen
465/02.06.01/2021
Sotelk 08.12.2021 § 45
Sosiaali- ja terveyslautakunnan toimialueella on vanhentuneita, epäselviä tai virheellisiä myyntisaatavia kirjanpidossa vuosilta 2009-2019 yhteensä 105 909,68 €. Saatavat koostuu perusterveudemhuollon (11 008,45 €), vanhus- ja vammaispalvelun (70298,97 €) ja hammashuollon (23 448,26 €), ympäristöterveydenhuollon (1154,00 €) maksuista.
Tilintarkastaja on loppuraportissaan tuonut esille, että saamiset on syytä käydä läpi ja kirjata alas epäkurantit ja epäselvät erät.
Kunnan hallintosäännön 27 §:n 2.kohdan mukaan sosiaali- ja terveyslautakunta päättää palveluista perittävistä maksuista, maksujen poistamisesta ja maksujen alennuksista siltä osin kuin ne ovat kunnan päätettävissä eikä niitä ole siirretty viranhaltijoiden päätettäväksi.
Vs. perusturvajohtaja
Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää, että vanhat saamiset vuosilta 2009-2019 yhteensä 105 909,68 €, poistetaan kirjanpidosta ja kirjataan luottotappioiksi tarvittavilta osin.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |