Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.10.2021/Pykälä 117

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kunnanhallitus

§ 421

05.10.2021

Kunnanvaltuusto

§ 117

11.10.2021

 

Levi Golf ry:n hankeaikainen lainahakemus

 

370/02.05.03/2021

 

Khall 05.10.2021 § 421

 

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Levi Golf ry. hakee 8.9.2021 saapuneella hakemuksellaan hankeaikaista lainaa Multigolfpuiston rakennushankkeeseen 76.673 euroa. Lapin Ely-keskukselta on saatu hankkeelle 25.8.2021 myönteinen rahoituspäätös.

 

Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 102.231 euroa, josta tuen osuus on 76.673,25 euroa. Hankkeessa tehdään talkootyötä 22.650 euron edestä. Loput yksityisrahoituksesta maksetaan Levi Golf ry:n varoista. Multigolfpuiston rakentaminen toteutetaan tämän syksyn sekä ensi kevään ja kesän aikana. Tavoitteena on avata puisto syksyllä 2022. Kittilän kunnan hankeaikaisella lainalla taattaisiin, että hanke saadaan toteutettua suunnitelman mukaisesti aikataulussa.

 

Hankesuunnitelman mukaan hankkeen tavoitteena on mm. kesäharrastusmahdollisuuksien ja liikuntapaikkojen lisääminen sekä golfharrastuksen lisääminen erityisesti lapsille ja nuorille.Multigolfpuistossa voidaan harrastaa golfia eri muodoissa. Alueelle on suunniteltu par 3 golfharjoitusrata, joka soveltuu niin futis-, piha- kuin frisbeegolfin pelaamiseen. Kohderyhmä on laaja lapsista ikäihmisiin ja golfin aktiivisista harrastajista aloittelijoihin. Puistolla pyritään lisäämään golfin houkuttelevuutta sekä madaltamaan kynnystä golfharrastuksen aloittamiselle.

 

Kuntalain 129 §:n mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski.

 

Hankeaikaisen lainan myöntämisestä voisi syntyä luottotappioita, koska on esimerkiksi olemassa mahdollisuus, ettei hankkeille myönnettyä tukirahoitusta lopulta saada rahoitukselle määrättyjen kriteerien jäädessä jostain syystä täyttymättä. Riskin määrä ei kuitenkaan toteutuessaan olisi merkittävä eikä uhkaisi kunnan kykyä vastata sille säädetyistä tehtävistä.

 

Levi Golf ry:n lainahakemus liitteenä. Hankehakemus ja Ely-keskuksen päätös tuen myöntämisestä oheismateriaalina.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää Levi Golf ry:lle hankeaikaisen lainan 76.700 euroa 0,1 %:n vuotuisella korolla. Yhdistys maksaa lainan takaisin Kittilän kunnalle saatuaan hankemaksatuksen tililleen, viimeistään 31.3.2023.

 

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

__________

 

Kvalt 11.10.2021 § 117

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa