Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.10.2021/Pykälä 439

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 439

05.10.2021

 

Kunnanjohtajan vuosiloman peruminen

 

225/01.01.01/2019

 

Khall 05.10.2021 § 439

 

(Lisätietoja: Hallintojohtaja Sanna Ylinampa, puh. 040 653 0774)

 

Kunnanjohtaja Antti Jämsénille on myönnetty kunnanhallituksen päätöksellä vuosilomaa ajalle 8.11.-31.12.2021 (Khall 11.5.2021 § 219).

Työtilanteeseen liittyen sekä kunnanjohtajan rekrytointiprosessin ollessa kesken kunnanjohtaja Antti Jämsén on antanut 4.10.2021 suostumuksensa siihen, että aiempi kunnanhallituksen päätös koskien hänen vuosilomaansa ajalla 8.11.-31.12.2021 muutetaan siten, että kunnanjohtaja Jämsén on tuolloin työssä ja hänen vuosilomansa ko. ajalle perutaan ja maksetaan rahana.

Kunnanjohtaja työskentelee mahdollisuuksien mukaan etätyössä 10.-19.11.2021 välisen ajan sekä muutoin sopimuksen ja voimassa olevan etätyöohjeistuksen mukaan.

 

Kunnanjohtajan ollessa esteellinen asian esittelijänä toimii hallintojohtaja.

 

Hallintojohtaja:

Kunnanhallitus päättää, että kunnanjohtajan suostumuksella hänelle aiemmin myönnetty vuosiloma ajalle 8.11. - 31.12.2021 perutaan ja näin ollen pitämättä jäävät vuosilomapäivät maksetaan rahana.

 

Päätös:

Kunnanjohtaja Antti Jämsén poistui esteellisenä klo 16.53.

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa