Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.10.2021/Pykälä 430

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 430

05.10.2021

 

Kunniamerkkitoimikunnan asettaminen ja jäsenten valitseminen toimikaudeksi 2021 - 2023

 

272/00.00.01/2021

 

Khall 05.10.2021 § 430

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Kuntalain 30 §:n mukaan kunnanhallitus ja valtuuston päätöksen nojalla muukin toimielin voi asettaa toimikuntia määrätyn tehtävän hoitamista varten. Toimikuntien toimikauden pituus on kunnanhallituksen toimikausi, ellei toimikunnan perustamisen yhteydessä toisin päätetä.

 

Eri viranomaiset pyytävät vuosittain esityksiä äitienpäivänä ja itsenäisyyspäivänä myönnettävistä kunniamerkeistä. Kunniamerkkitoimikunnan tulee päättää, kenelle kunta hakee ko. kunniamerkkejä. Kunniamerkkitoimikunta voi tehdä esityksiä myös muista kunniamerkeistä tai huomionosoituksista.

 

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (609/1986) 4 a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syystä muuta johdu.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää valita kunniamerkkitoimikuntaan viisi (5) jäsentä ja heille varajäsenet toimikaudeksi 2021-2023.

 

Kunnanhallitus valitsee kunniamerkkitoimikunnalle puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Kunnanhallitus valitsee kunniamerkkitoimikunnalle sihteerin.

 

Kunniamerkkitoimikunnalla on oikeus kunnan puolesta esittää ja myöntää kunnia- ja ansiomerkkejä, arvonimiä tai muita merkittäviä huomionosoituksia kunnan toiminnassa ansioituneille luottamushenkilöille ja kunnan palveluksessa oleville viranhaltijoille ja työntekijöille.

 

Päätös:

Pekka Rajala esitti toimikunnan jäseneksi ja puheenjohtajaksi Pirkko Jauhojärveä ja varajäseneksi Esa Siitosta.

 

Marita Toivanen esitti toimikunnan jäseneksi ja varapuheenjohtajaksi Paula Nevalaista ja varajäseneksi Leena Kinnusta.

 

Tarmo Salonen esitti toimikunnan jäseneksi Akseli Erkkilää ja varajäseneksi Mikko Lompoloa.

 

Saana Veltheim esitti toimikunnan jäseneksi Leena Vanhataloa ja varajäseneksi Saana Veltheimiä.

 

Esa Ylläsjärvi esitti toimikunnan jäseneksi Tuula Mertaniemeä ja varajäseneksi Heli Kurttia.

 

Puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen valinneen kunniamerkkitoimikuntaan seuraavat jäsenet ja varajäsenet:

 

Jäsen Varajäsen

Jauhojärvi Pirkko Siitonen Esa

Nevalainen Paula Kinnunen Leena

Erkkilä Akseli Lompolo Mikko

Vanhatalo Leena Veltheim Saana

Mertaniemi Tuula Kurt Heli

 

Kunniamerkkitoimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Jauhojärvi ja varapuheenjohtaksi Paula Nevalainen.

 

Kunniamerkkitoimikunnan sihteeriksi valittiin hallintojohtaja.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa