Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 28.09.2021/Pykälä 34

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 34

28.09.2021

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto tarkastuslautakunnan arviontikertomuksesta v. 2020

 

226/02.06.01/2020

 

Sotelk 28.09.2021 § 34

 

(Lisätietoja; vs perusturvajohtaja, p. 040 847 6526)

 

Kunnanhallitus on lähettänyt tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2020 lausunnolle lautakuntiin.

 

Tarkastuslautakunta on kiinnittänyt huomion toimintakatteen ylitykseen, noin prosentin ( 162t€, kasvu 7,6%) lähinnä erikoissairaanhoidon ja sosiaalipalveluiden menojen takia.

 

Vuoden 2020 suurehkon kasvun takia vuonna 2020 Kittilä ylittää keskimääräiset menot ja kuntien indeksikehityksen.

 

Vs. perusturvajohtaja:

Sosiaali- ja terveyslautakunta lausuu arviointikertomukseen seuraavaa;

 

Sosiaalipalveluiden osalta kustannusten kasvua on ollut lastensuojelupalveluiden ostopalveluissa sekä erityisryhmien ostopalveluina toteutetuissa asumispalveluissa. Ostopalveluiden käytön periaatteita ja hinnoitteluperusteet on tarkistettu. Lastensuojelun osalta on omaa toimintaa vahvistettu yhdellä lisäresurssilla vuoden 2021 aikana, jolla on vaikutusta ostopalvelutarpeeseen. Erityisryhmien asuminen järjestetään pääsääntöisesti omaan kotikuntaan tuen ja palveluiden turvin tarvittaessa välivuokrausta käyttäen.

 

Erikoissairaanhoidon menokehitystä on avattu ja tarkasteltu yhdessä Lapin sairaanhoitopiirin johdon kanssa. Kittilän kunnan omissa käytännöissä ei ole havaittu sellaisia tekijöitä, jolla olisi kasvuun yhteys. Lähetekäytännöt on tarkistettu ja sairaalakotiutuksissa ei ole ollut viiveitä. Erikoissairaanhoidon kasvu alkoi syksyllä 2020 ja on ollut edelleen voimakasta. Koronan aiheuttamia lisäkustannuksia ei ollut huomioitu talousarvioon 2020.

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus oheismateriaalina.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa