RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.08.2021/Pykälä 78
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ilmoitus VIHREÄT valtuustoryhmästä 16.8.2021/JULKAISTAVA VERSIO |
Kunnanhallitus |
§ 321 |
22.06.2021 |
Kunnanvaltuusto |
§ 78 |
16.08.2021 |
Valtuustoryhmät
272/00.00.01/2021
Khall 22.06.2021 § 321
(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)
Kuntalain 19 §:n mukaan valtuustotyöskentelyä varten valtuutetut voivat muodostaa valtuustoryhmiä. Valtuustoryhmän voi muodostaa yksikin valtuutettu.
Valtuustoryhmien toimintaedellytysten parantamiseksi kunta voi taloudellisesi tukea valtuustoryhmien sisäistä toimintaa sekä toimenpiteitä, joilla valtuustoryhmät edistävät kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Tukea myönnettäessä on yksilöitävä tuen käyttötarkoitus. Tuen määrä valtuustoryhmittäin on ilmoitettava kunnan tilinpäätöksessä.
Kittilän kunnan hallintosäännön 11 luvun 91 §:n mukaan valtuutetut voivat muodostaa valtuustoryhmiä valtuustotyöskentelyä varten.
Valtuustoryhmän muodostamisesta, nimestä ja puheenjohtajasta on annettava valtuuston puheenjohtajalle kirjallinen ilmoitus. Kaikkien ryhmään liittyvien valtuutettujen on allekirjoitettava ilmoitus.
Valtuustoryhmänä pidetään myös yhtä valtuutettua, jos hän on tehnyt 2 momentissa tarkoitetun ilmoituksen.
Valtuusto hyväksyy valtuustoryhmien nimet. Nimi ei saa olla sopimaton. Puolueen valtuustoryhmästä eronneiden valtuutettujen muodostaman uuden valtuustoryhmän nimestä ei saa aiheutua sekaantumisvaaraa puolueen valtuustoryhmän nimeen.
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus saattaa valtuuston käsittelyyn valtuustoryhmien muodostamisen.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
__________
Kvalt 16.08.2021 § 78
Päätös:
Valtuutettu Tuomas Similä saapui kokoukseen klo 14.21 ennen tämän asian käsittelyn alkamista.
Kokoustauko pidettiin klo 14.23 - 14.36.
Tauon aikana valtuutettu Timo Kurula poistui kokouksesta.
Ilmoitukset valtuustoryhmien muodostamisesta jätettiin seuraavasti:
Valtuutettu Jouko Nikkinen:
Keskustan valtuustoryhmä, jossa puheenjohtajana toimii Timo Kurula ja sihteerinä Pirjo Junttila-Vitikka.
Valtuutettu Paula Nevalainen:
Vasemmistoliiton Kittilän valtuustoryhmä, jossa puheenjohtajana toimii Paula Nevalainen, varapuheenjohtajana Mikko Rauhala ja sihteerinä Marita Toivanen.
Valtuutettu Tarmo Salonen:
Perussuomalaisten valtuustoryhmä, jossa puheenjohtajana toimii Tarmo Salonen ja varapuheenjohtajana Toni Kenttälä.
Valtuutettu Inkeri Yritys:
Oikeudenmukainen Kittilä (OMK) -valtuustoryhmä, jossa puheenjohtajana toimii Inkeri Yritys, varapuheenjohtajana Esa Ylläsjärvi ja sihteerinä Tuula Mertaniemi.
Valtuutettu Tiina Huilaja:
VIHREÄT valtuustoryhmä, jonka puheenjohtajana toimii Tiina Huilaja.
Valtuutettu Aila Moksi:
SDP Kittilä valtuustoryhmä, jonka puheenjohtajana toimii Aila Moksi.
Varavaltuutettu Aslak Niittyvuopio:
Kokoomuksen valtuustoryhmä, jonka puheenjohtajana toimii Jukka Poti ja varapuheenjohtajana Aslak Niittyvuopio.
Valtuutettu Akseli Erkkilä:
Kuntalaislistan valtuustoryhmä, jonka puheenjohtajana toimii Akseli Erkkilä ja varapuheenjohtajana Mikko Saarela.
Puheenjohtaja Aki Nevalainen totesi, että ilmoitukset valtuustoryhmien muodostamisesta merkitään tiedoksi ja liitetään pöytäkirjaan.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |