RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.08.2021/Pykälä 92
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallitus |
§ 335 |
22.06.2021 |
Kunnanvaltuusto |
§ 92 |
16.08.2021 |
Edustajien vaali Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymän valtuustoon
272/00.00.01/2021
Khall 22.06.2021 § 335
(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)
Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymän perussopimuksen 6 §:n mukaan jäsenkuntien valtuustot valitsevat jäseniä kuntayhtymän valtuustoon seuraavasti:
Kunnan väestötietolain 18 §:n jäsenten lukumäärä
mukainen valintavuotta edeltävän
vuoden vaihteen asukasluku
- 8. 000 2
8. 001 - 25. 000 3
25. 001 - 5 000 5
50. 001 - 7
Kullekin jäsenelle valitaan henkilökohtainen varajäsen.
Kittilän kunta valitsee kaksi (2) jäsentä ja kaksi (2) varajäsentä.
Jäsenkuntaa edustavien äänimäärä valtuustossa määräytyy kunnan väestötietolain 18 §:n mukaisen valintavuotta edeltävän vuodenvaihteen asukasluvun mukaan siten, että kuntaa edustavilla jäsenillä on yksi ääni jokaista alkavaa 1000 asukasta kohti. Äänimäärä voi kuitenkin olla enintään kolmannes kaikkien jäsenkuntia edustavien jäsenten yhteenlasketusta äänimäärästä. Kuntaa edustavien jäsenten äänimäärä jakautuu tasan heistä saapuvilla olevien kesken.
Kuntayhtymän ylintä päätösvaltaa käyttää jäsenkuntien valitsema kuntayhtymän valtuusto. Valtuuston toimikausi on sama kuin jäsenkuntien valtuustojen toimikausi.
Toimielimen valinnassa on huomioitava tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentti, jonka mukaan kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tasa-arvovaatimuksen on toteuduttava sekä varsinaisten että varajäsenten kohdalla.
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto valitsee toimikaudekseen Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymän valtuustoon kaksi jäsentä ja molemmille henkilökohtaisen varajäsenen.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
__________
Kvalt 16.08.2021 § 92
Päätös:
Puheenjohtaja Aki Nevalainen totesi, että kuntavaaleissa 2021 valtuustopaikkoja saaneet kuusi puoluetta ja kaksi yhteislistaa ovat 10.8.2021 tehneet sopimuksen valtuuston 16.8.2021 pidettävän kokouksen luottamuspaikkajakoja koskien.
Tähän sopimukseen perustuen puheenjohtaja esitti, että valtuusto valitsee toimikaudekseen Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymän valtuustoon kaksi jäsentä ja molemmille henkilökohtaisen varajäsenen seuraavasti:
Varsinaiset jäsenet: Henkilökohtaiset varajäsenet:
Korva Merja Kesk. Nikkinen Jouko Kesk.
Jussila Asko Vas. Jussila Marjo Vas.
Esitys hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |