RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 31.05.2021/Pykälä 64
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 9 | Levin Etelärinteen asemakaavamuutos ja laajennus, asemakaavaehdotus 28.4.2021 | |
Liite 10 | Levin Etelärinteen asemakaavamuutos ja laajennus, selostus |
Tekninen lautakunta |
§ 75 |
20.05.2021 |
Kunnanhallitus |
§ 256 |
25.05.2021 |
Kunnanvaltuusto |
§ 64 |
31.05.2021 |
Levin Etelärinteen asemakaavamuutoksen ja laajennuksen hyväksyminen
150/10.02.03/2017
Teknlk 20.05.2021 § 75
(Lisätietoja: Maanmittausinsinööri Toni Juuti, puh. 040 762 2917)
Maanomistajien aloitteesta käynnistetyssä Levin Etelärinteen asemakaavamuutoksella ja laajennuksella muodostetaan RM-korttelit 974 ja 976, joissa on rakennusoikeutta yhteensä 2400 kerrosneliömetriä. Lisäksi rinnealueelle osoitetaan 2000 kerrosneliömetriä rakennusoikeutta rinnetoimintaa palveleville huoltorakennuksille, laajennetaan South Pointin pysäköintialuetta Levin Ympärystien eteläpuolelle sekä tarkastellaan alueen kevyenliikenteen yhteyksiä vastaamaan tarpeita.
Levin Etelärinteen asemakaava muutoksen ja laajennuksen asemakaavaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä 25.3. - 26.4.2021. Nähtävillä olon aikana saatiin neljä ilmoitusta, ettei ole huomautettavaa tai lausuttavaa. Rovakaira Oy ilmoitti lausunnossaan lisättävän puistomuuntamon sijainnin, joka huomioitiin asemakaavassa. Lapin pelastuslaitos pyytää lausunnossaan huomioimaan kaava-alueella olevien kohteiden esteettömän saavutettavuuden raskailla ajoneuvoilla. Kaavassa osoitetut korttelit rajoittuvat kunnan katualueisiin, joten ne ovat saavutettavissa raskaalla kalustolla ja Levi Ski Resortin rinnealueelle sijoittuvalle huoltohallinalueelle menevä tie, joka on kaava-alueen ulkopuolella, on raskaalle kalustolle soveltuva ja tulevan käytön huomioiden tulee pysymään sellaisena.
Maanomistajien kanssa on tehty maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 91 b §) mukaiset maankäyttösopimukset, jotka kunnanhallitus on hyväksynyt 30.3.2021 §145 ja §147.
Tekninen johtaja:
Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se esittää kunnanvaltuustolle Levin Etelärinteen asemakaava muutoksen ja laajennuksen asemakaavaehdotuksen hyväksymistä.
Päätös:
Marita Toivanen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi, syynä yhteisöjääviys (Oy Levi Ski Resort hallituksen jäsen).
Varapuheenjohtaja Pirkko Jauhojärvi toimi puheenjohtajana tämän pykälän ajan.
Esitys hyväksyttiin.
__________
Khall 25.05.2021 § 256
Tekninen lautakunta on kokouksessaan 20.5.2021 päättänyt esittää kunnanhallitukselle, että se esittää valtuustolle Levin Etelärinteen asemakaavamuutoksen ja laajennuksen asemakaavaehdotuksen hyväksymistä.
Maanomistajien kanssa on tehty maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 91 b §) mukaiset maankäyttösopimukset, jotka kunnanhallitus on hyväksynyt kokouksessaan 30.3.2021 §145 ja §147.
Liitteet:
Levin etelärinteen asemakaavamuutos ja laajennus, asemakaavaehdotus
Levin etelärinteen asemakaavamuutos ja laajennus, selostus
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus päättää
1) esittää valtuustolle Levin etelärinteen asemakaavamuutoksen ja laajennuksen asemakaavaehdotuksen hyväksymistä.
2) tarkastaa pykälän kokouksessa
Päätös:
Khall 25.5.2021 §:n 227 kohdalla esityslistan asia nro 30 (§ 256) päätettiin käsitellä kokouksessa järjestyksessä kolmantena asiana §:ien 227 ja 228 jälkeen.
Esteellisyydestään yhteisöjääviyden perusteella ilmoittivat ja kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi poistuivat:
- jäsen Tarmo Salonen (Oy Levi Ski Resort Ltd:n hallituksen puheenjohtaja)
- jäsen Marita Toivanen (Oy Levi Ski Resort Ltd:n hallituksen jäsen)
- jäsen Merja Korva (Oy Levi Ski Resort Ltd:n hallituksen jäsen)
- puheenjohtaja Pekka Rajala (Oy Levi Ski Resort Ltd:n hallituksen jäsen)
Puheenjohtajana Pekka Rajalan tilalta toimi 2. varapuheenjohtaja Raili Fagerholm.
Rajalan tilalle tämän asian käsittelyn ajaksi saapui varajäsen Sirkka Hangasvaara.
Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.
__________
Kvalt 31.05.2021 § 64
Päätös:
Valtuutetut Marita Toivanen, Tarmo Salonen, Merja Korva ja Pekka Rajala poistuivat esteellisenä (Oy Levi Ski Resort Ltd:n hallituksen jäsenyys, yhteisöjääviys) tämän asian käsittelyn ajaksi.
Valtuutettu Paula Nevalainen poistui myös esteellisenä (Oy Levi Ski Resort Ltd:n hallituksen varajäsenyys, yhteisöjääviys) tämän asian käsittelyn ajaksi.
Tekninen johtaja Lauri Kurula selosti kaavamuutosasiaa.
Kunnanhallituksen esitys hyväksyttiin.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |