Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 26.04.2021/Pykälä 38

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 419

20.10.2020

Tekninen lautakunta

§ 45

11.03.2021

Kunnanhallitus

§ 143

30.03.2021

Kunnanvaltuusto

§ 38

26.04.2021

 

Valtuustoaloite/Kunnan omistamien metsämaiden tilanne - tilaisuuden järjestäminen valtuustolle

 

319/14.03.02/2020

 

Khall 20.10.2020 § 419

 

 

SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Sakari Kautto jätti valtuuston kokouksessa 28.9.2020 SDP:n, Vasemmistoliiton ja KL:n valtuustoryhmien puolesta seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

 

"Esitämme, että Kittilän kunta järjestää valtuustolle, jonkin kokouksen yhteydessä tilaisuuden, jossa selostettaisiin kunnan omistamien metsämaiden tilanne. Tilaisuudessa olisi hyvä saada katsaus yksityismetsätalouden ja valtion metsien tilasta kunnan alueella. Asiantuntijoina voisivat olla Kittilän metsänhoitoyhdistyksen ja Metsähallituksen edustajat.

Katsauksessa olisi hyvä kuulla, onko kunnalla vajaatuottoisia alueita ja voitaisiinko niiden elvyttämisessä työllistää nuoria kesäkausina. Samalla tulisi kiinnittää huomiota maisemointia parantaviin istutuksiin, etenkin kirkonkylällä."

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen teknisen lautakunnan valmisteltavaksi. Vastuuhenkilönä on tekninen johtaja.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Teknlk 11.03.2021 § 45

 

 

Kittilän kunnan omistaman neljän suurimman tilan, yhteensä noin 500 ha, metsänhoitosuunnitelmat on vuoden 2019 lopulla päivitetty. Kittilän metsänhoitoyhdistyksessä on kahdeksan suuren tilan metsänhoitosuunnitelmien laatiminen menossa, näiden tilojen pinta-ala on yhteensä noin 450 ha. Kunnan omien metsämaiden tilanteen selvittämiseen on hyvä saada tiedot meneillään olevista metsänhoitosuunnitelmista.

 

Tekninen johtaja:

Lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että uudelle valtuustolle järjestetään tilaisuus johon kutsutaan Kittilän metsänhoitoyhdistyksen ja Metsähallituksen edustaja kertomaan kunnan-, yksityisten- ja valtion omistamien metsien tilasta.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Khall 30.03.2021 § 143

 

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää, että

 

1) uudelle valtuustolle järjestetään tilaisuus, johon kutsutaan Kittilän metsänhoitoyhdistyksen ja Metsähallituksen edustaja kertomaan kunnan, yksityisten ja valtion omistamien metsien tilasta.

Saatetaan tiedoksi aloitteen tekijöille.

 

2) esittää valtuustolle, että aloite merkitään loppuun käsitellyksi.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Kvalt 26.04.2021 § 38

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa