RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 26.04.2021/Pykälä 45
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallitus |
§ 180 |
13.04.2021 |
Kunnanvaltuusto |
§ 45 |
26.04.2021 |
Luottamushenkilöiden toimikauden jatkuminen
113/00.00.01/2017, 317/00.00.00/2020
Khall 13.04.2021 § 180
(Lisätietoja: Vs. hallintojohtaja Hanna-Maria Grandell, puh. 040 572 4460)
Vaalilain 144 §:ssä säädetystä poiketen vuoden 2021 kuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 13 päivä kesäkuuta 2021.Vuoden 2021 kuntavaaleissa valittavien valtuustojen toimikausi alkaa poiketen kuntalain 15 §:n 1 momentissa säädetystä 1 päivänä elokuuta 2021 ja jatkuu toukokuun 2025 loppuun.
Vuoden 2017 kuntavaaleissa valittujen valtuustojen toimikausi jatkuu heinäkuun 2021 loppuun. Valtuutettu tai muu kuntalain 69 §:ssä tarkoitettu kunnan luottamushenkilö voi halutessaan erota toimestaan kesäkuun 2021 alusta lukien valtuustontoimikauden jatkumisen perusteella. Tällöin varavaltuutettu kutsutaan valtuutetun tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi ja muuhun luottamustoimeen valitaan uusi henkilö.
Valtuutetun toimesta tai muusta kunnan luottamustoimesta eroamisesta on ilmoitettava kirjallisesti valtuustolle tai luottamushenkilön valinneelle muulle toimielimelle huhtikuun 2021 loppuun mennessä.
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus päättää
1) merkitä asian tiedoksi ja toimittaa edelleen tiedoksi valtuustolle
2) pyytää lautakuntia tiedottamaan asiasta jäsenille ja varajäsenille
3) että pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.
__________
Kvalt 26.04.2021 § 45
Päätös:
Merkittiin tiedoksi.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |