RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 22.02.2021/Pykälä 27
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallitus |
§ 62 |
02.02.2021 |
Kunnanvaltuusto |
§ 27 |
22.02.2021 |
Reijo Kyrön eronpyyntö keskusvaalilautakunnan jäsenyydestä
113/00.00.01/2017
Khall 02.02.2021 § 62
Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 2.10.2017 § 68 valinnut Reijo Kyrön keskusvaalilautakunnan jäseneksi sekä nimennyt hänet varapuheenjohtajaksi.
Reijo Kyrö on pyytänyt eroa keskusvaalilautakunnan jäsenyydestä ja varapuheenjohtajuudesta kevään 2021 kuntavaaleihin ehdolle asettumisen vuoksi.
Keskusvaalilautakunnan kokoonpanosta
Vaalilain 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä, sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kunnallisvaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä.
Luottamushenkilövalinnoissa tulee noudattaa tasa-arvolain säännöksiä. Kunnan toimielimiä koskee tasa-arvolain 4 §:n 2 momentti. Säännöksen mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee valtuustoa lukuun ottamatta olla vähintään 40 % naisia ja vähintään 40 % miehiä.
Keskusvaalilautakunnan jäsenen ja varajäsenen kelpoisuudesta
Vaalilain 13 §:n mukaan jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa. Muualla vaalilaissa on säädetty, että puolueen tai valitsijayhdistyksen vaaliasiamies ei saa olla kunnan keskusvaalilautakunnan jäsenenä tai varajäsenenä.
Keskusvaalilautakunnan jäsenen ja varajäsenen esteellisyydestä
Keskusvaalilautakunnan jäseneen ja varajäseneen sovelletaan hallintolain 27-30 §:n mukaisia esteellisyysperusteita. Mainittujen pykälien tarkoittamia "läheisiä" ovat 28 §:n mukaan
1) virkamiehen puoliso ja virkamiehen lapsi, lapsenlapsi, sisarus, vanhempi, isovanhempi tai virkamiehelle muuten erityisen läheinen henkilö samoin kuin tällaisen henkilön puoliso;
2) virkamiehen vanhempien sisarus sekä hänen puolisonsa, virkamiehensisarusten lapset ja virkamiehen entinen puoliso; sekä
3) virkamiehen puolison lapsi, lapsenlapsi, sisarus, vanhempi ja isovanhempi samoin kuin tällaisen henkilön puoliso sekä virkamiehenpuolison sisarusten lapset.
Läheisenä pidetään myös vastaavaa puolisukulaista. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.
Käytännössä siis esim. keskusvaalilautakunnan jäsenenä oleva ehdokkaan puoliso on esteellinen osallistumaan ehdokasasettelusta päättämiseen puolisoaan koskevan listan osalta, ennakkoäänten laskentaan, tarkastuslaskentaan ja vaalien tuloksen vahvistamiseen
Vs. kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto päättää
1) myöntää eron Reijo Kyrölle keskusvaalilautakunnan jäsenen tehtävästä;
2) valita keskusvaalilautakuntaan jäsenen Reijo Kyrön tilalle toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi eli 31.5.2021 saakka;
3) nimetä keskusvaalilautakunnalle uuden varapuheenjohtajan toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi eli 31.5.2021 saakka.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
__________
Kvalt 22.02.2021 § 27
Päätös:
Valtuusto päätti myöntää eron Reijo Kyrölle keskusvaalilautakunnan jäsenyydestä.
Valtuutettu Pekka Rajala (Kesk.) esitti Terho Palosaarta Reijo Kyrön tilalle.
Valtuusto päätti yksimielisesti valita Reijo Kyrön tilalle Terho Palosaaren toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi.
Asian käsittely keskeytettiin varapuheenjohtajan valinnan osalta ja käsiteltiin ensin § 28.
Jatkettiin asian käsittelyä §:n 28 jälkeen.
Valtuutettu Raili Fagerholm (Vas.) esitti varapuheenjohtajaksi Leena Kinnusta.
Valtuusto valitsi yksimielisesti varapuheenjohtajaksi Leena Kinnusen toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |